maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ilo Herrassa.

Rakas Lähimmäiseni, sydämeni iloitsee vielä Herran kohtaamisesta eilisessä messussa. Pastorimme Markus Pöyry puhui Tuomaksesta uskon sankarina, miehenä, joka haluaa kohdata Mestarinsa henkilökohtaisesti ja haluaa olla varma asioista, eikä epäuskoinen. Minua puhuttelivat Jeesuksen sanat: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." Joh.20:29. Minäkin saan olla Ylösnousseen todistaja! Minäkin saan uskoa olevani autuas, koska olen kohdannut Jeesuksen, joka ristillä kuoli minunkin syntieni tähden ja voitti minullekin iankaikkisen elämän. Hän on minut armahtanut ja antanut rauhan sydämeen. Olen saanut kulkea Jeesuksen seurassa jo vuosikymmeniä ja eilen kohtasin Hänet taas ehtoollispöydässä. Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä. Kohtasin Vapahtajani! Ilo sydämessäni oli varmaan yhtä suuri, kuin Tuomaksella, kun hän Jeesuksen nähtyään huudahti: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Kiitos, Jeesus, minun iloni, sitä ei järki käsitä!

"Armon lapset, riemuitkaa, soittakaa ja laulakaa, kiitos tuokaa Herralle, pelastuksen tuojalle. Herrastanne kerskatkaa, autuudesta iloitkaa, kehottakaa kaikkia ahkeroimaan uskossa. Kaikille myös sanokaa, että elämän se saa, Jeesuksen ken veressä turvaa etsii köyhänä. Ilmoittakaa kaikille vaivatuille sieluille: Armon saa se armosta, ken vain etsii Jeesusta. Kiitos olkoon Jumalan, Poikansa hän ainoan maailmalle armostaan antoi ristinkuolemaan. Kiitos olkoon Jeesuksen vaivoistansa iäinen, hän on meidät ostanut, kuolemasta nostanut. Pyhälle myös Hengelle kiitoksen me annamme, kun hän meitä virvoittaa, loppuun asti vahvistaa. Pyhän Kolminaisuuden kiitos olkoon iäinen! Herran suurta kunniaa, lunastetut laulakaa!" virsi 334.

Tänä aamuna, 8.4.2013, Rakkaudella Mummi




Ei kommentteja: