sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Joulutervehdys kesken kevään.

Rakas Lähimmäiseni, herään vasta kello kahdeksan hyvin levänneenä tähän sunnuntaiaamuun. Kiitos Isä, että olit kanssamme tänäkin yönä ja herätit meidät uuteen päivään. Pihassa krookkukset ja lumikellot kertovat siitä, että Isä luo uutta. Kiitos nousee sydämestä! Tuon Sinulle, Ystäväni,  jouluterveiset vuodelta 1988, jolloin elin vapaavuotta, painoin kuvia kankaisiin Yrityskeskuksessa. Tämä on 44-vuotiaan Airi Inkerin kutsu Isän yhteyteen:

"Lähimmäiseni, oletko huomannut, että Jumala on läsnä elämäsi kaikissa tilanteissa. Hänen tahdostaan Sinä elät. Hän sallii sydämesi lyödä, silmiesi nähdä ja aivojesi toimivan. Elät joka hetki Jumalan huolenpidon alla. Jos et tunne Jumalaa, Sinulla on ollut liian kiire. Elämäsi ovat täyttäneet kaikenlaiset huolet, työ ja hyvät tai huonot harrastukset. Sinulla ei ole ollut aikaa etsiä Jumalaa, joka Sinut on luonut ja joka rakastaa jokaista luotuaan, Sinuakin, iankaikkisella rakkaudella.

Lähimmäiseni, haluatko tänä jouluna tutustua parhaaseen joululahjaasi, jonka olet saanut jo kasteessasi. Hän on Jeesus, Vapahtajamme, joka tuli maailmaan jouluna Jumalan tahdosta pelastamaan meidät synnin ja kuoleman vallasta ja valmistamaan meille iankaikkisen elämän. Taivaallinen Isä tulee läheiseksi sille, joka tuntee Jeesuksen. Jeesus kuoli ristillä yli 2000 vuotta sitten, ettei meidän ihmisten tarvitse kuolla synteihimme. Jeesus antaa synnit ja virheet anteeksi jokaiselle, joka Häntä avuksi huutaa. Hän yhdistää meidät Taivaalliseen Isäämme, jolle saamme rukouksessa puhua huolemme, tarpeemme ja kiitoksemme. Koditon saa kodin ja turvaton turvan, kun hän löytää Jumala-yhteyden.

Nyt jouluna Sinulla on aikaa ottaa Raamattu esille. Voit lukea vaikka Johanneksen evankeliumia, niin huomaat mikä aarre meillä on Jumalan Sanassa. Siellä Jeesus kertoo armostaan ja rakkauden työstään, Pyhän Hengen lahjasta ja Taivaan kodista, johon hän on valmistanut meille jokaiselle sijan. Hän kertoo seurakunnasta, jossa saamme kasvaa uskossa Pyhän Hengen hoidossa ja nauttia Hänen asettamaansa Pyhää ehtoollista, jossa saamme syntimme anteeksi. Hän kertoo kasteen lahjasta, jossa Jeesus ottaa lapsen Jumalan lapseksi ja Taivaan perilliseksi. Jeesus tahtoo, että me elämme jokaisen päivämme yhteydessä, jonka Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat meille valnistaneet. Se yhteys on rakkauden ja rauhan liitto! Siinä liitossa meidän on hyvä levätä. Kaikki Jeesukseen uskovat ovat yhtä Pyhässä Hengessä. Toivotan Sinut tervetulleksi tähän liittoon!"

Tänä sunnuntaina, 28.4.2013, rakkaudella Mummi.

2 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Kiitos joulutervehdyksestä! Se on aina yhtä ajankohtainen. Kerran vietimme joulua ystävän kanssa heinäkuussa, kun pääsimme toisen ystävän mökille. Tuo toinen ystävä toi meille paljon herneenpalkoja. Söimme niitä, lauloimme joululauluja ja saunoimme ja uimme. Oli ikimuistoista joulunviettoa.

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, Sinä vapautit minut! Tuo teksti tuli eteeni aamulla ja teki mieleni yllättää monet! Kiitos! Mummi.