Rakas Lähimmäiseni, eilen kummityttöni Elisa perheineen järjesti mummille kivan retkipäivän. Ajoimme Raippaluotoon sen Suomen komeimman sillan yli ja tulimme Aava Kertun kotitilalle, jossa saimme seurustella monenlaisten kotieläinten kanssa.
Eläinrakas nuoripari elää Aava Kertun kotitilalla vuodet ympäriinsä ja hoitaa eläimiä kaikkien lasten, aikuisten ja mummojen iloksi. Aava Kerttu on perheen 5-vuotias suloinen tyttö. Paljon meitä olikin eilen eläinten parissa viihtymässä!
Luoja on luonut sinne kanoja, joiden höyhenpuku on täydellisesti kuvioitu. Elisa seurusteli kanojen kanssa pitkään. Kilit, lehmät ja hevoset lepäsivät omilla laitumillaan, mutta hanhet uivat tuon tuostakin ja kuivasivat sitten sulkansa "iliman hantuukkii", nokallaan nyppimällä. Kyllä niillä riitti työtä! Aika kului hujauksessa eläinten touhuja seuratessa. Kello oli kuusi illalla, kun ystävät toivat mummin kotiin. Kiitos ihanasta retkestä Elisa ja perhe!
Saksassa on syntynyt virsi keskiajalla, 1544 ja sen on Anna Maija Raittila sovittanut virsikirjaamme. Kirjaan sen meille, että muistamme, että Jumala tahtoo, meidän hoitavan hyvin eläimiä ja että nekin ovat Jumalan luomia.
"Kanssa luomakuntansa liiton teki Jumala. Liikkumaan ja kasvamaan kaiken loi hän päälle maan. Itse Herra taivasten, lunastaja ihmisten, syntyi seimeen eläinten. Ihmisille uskottiin valta luontoon eläimiin. Hän sai niistä ystävän uskollisen, väkevän. Hengitykseen härkien, tyyneen lämpöön aasien syntyi Herra taivasten. Luonnon varjelijaksi Luoja meidät tarkoitti, liittoon pienten suurien heikkojen ja vahvojen. Ihmissuku yksinään, pystyy ylpeydessään Luojan liiton särkemään. Mykkä huuto sorretun, maailmamme turmellun nousee kohti Kristusta, kaiken uutta luomista. Luomakunta kutsutaan kirkastettuun kunniaan uuden taivaan , uuden maan." Virsi 463.
Rakas Taivaanisä, me kiitämme eläimistä. Ihmeellisesti Sinä olet nekin luonut! Aamen.
Tänä aamuna, 16.7.2015, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti