torstai 12. marraskuuta 2015

Jeesus pitää meidät taivastiellä.

Rakas Lähimmäiseni, tiedätkö Sinä, että meidän kaikkien sisällä asuu pieni lapsi? Olin kerran kuulemassa puhetta tästä. Eipä aikaakaan, kun Herra herätti minut kello neljä aamulla lohduttamaan särkyneitä lapsia meissä. Itse olen yksi heistä, siispä lohdutan kaltaisiani:

Ote päiväkirjastani:
Rakas sisar ja veli, joka kokoat elämäsi sirpaleita jo nuorena, keski-ikäisenä tai vanhana, Sinulle kuuluu Jeesuksen kutsu: "Etsi ensin Jumalan valtakuntaa!" Kun huudat avuksesi Jeesusta, Hän tulee luoksesi ja antaa levon sielullesi, sillä Jeesus antaa Sinun syntisi anteeksi. Raskas taakka putoaa päältäsi, kun Jeesus ottaa syyllisyyden pois. Ajattele, sekin syyllisyys, joka iski lapsen mieleen aina, kun kodissa tapahtui jotain, mikä järkytti arjen, otetaan kokonaan pois. Samalla lähtee häpeäkin, joka aina syyllisyyttä seurasi. Lapsen sydämeen tulee rauha ja vapaus!

Mikä ilo! Tuntuu, että saa perhosen lailla lentää kesäisessä luonnossa. Vaikka kukaan ei ota syliin, tuntuu että kivi, jolla istut on syli. Sinut hyväksytään! Olet vapaa. Ei tarvitse kysellä: "Kelpaanko minä?  Jeesus vie sinut Isän syliin lapäämään. Jumala, jonka tahdosta synnyit maailmaan, rakastaa sinua. Jumalan syli on turvapaikka, jossa ei ole syyllisyyttä eikä uhkaa. Pyhä Henki avaa Jumalan Sanan ja saat tietää kaiken Jumalasta ja Jeesuksesta. Saat kulkea kaikki päiväsi Jeesuksen askelissa ja Jumalan huolenpidossa.

Syyllisyys ilmestyy aina kuvaan, kun teet väärän valinnan. Sen kertoo Sinulle omatuntosi. Sinun oma tekosi, jota synniksi sanotaan, erottaa silloin Sinut Jumalasta. Synti on tunnustettava Jeesukselle. Jeesus  vapauttaa Sinut vapauteen. Jeesus armahtaa syntisen. Yhteys Isään palautuu. Ilo, rakkaus ja rauha palaa sydämeesi. Olet armahdettu syntinen. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen.

Rakas Lukijani, mummi tietää kokemuksesta, että Jeesus turvaa elämämme Isän lapsena. Vanha mummi ja pieni lapsi mummin sisällä tarvitsevat Jeesusta ja Isän rakkautta ja huolenpitoa joka päivä. Anna Sinäkin elämäsi Jeesukselle, Jeesus pitää meidät taivastiellä!

Tänä aamuna, 12.11.2015, rakkaudella Mummi.
















2 kommenttia:

orvokki kirjoitti...

Olipa lämmln ja lohduttava teksti.Meillä monella on se pieni surullinen tyttö sisällämme , joka odottaa lohdutusta ja syliä.
Sinulla rakas mummi on aarteita siellä päiväkirjassasi ja kiitos , että jaat niitä meille rohkaisuksi!
Vertaus pikku perhosesta on kuvaava, kepeys, ilo ja tämä hetki?
Tietoisuus Jumalan rakkaudesta ja hyväksymisestä sekä anteeksiannosta antaa iloa elämään . Hän odottaa , että käännymme Hänen puoleensa kaikkine murheinemme. Hän antaa levon ja lohdutuksen.

mummi kirjoitti...

Rakas Orvokki, kiitos kannustuksesta! Joka aamu näemme, että Herra on kanssamme ja Häntä saamme kiittää elämästämme ja kaikesta mitä meillä on. Sinulle ja kaikille lukijoilleni toivotan Herran siunaamaa päivää! Mummi