lauantai 12. maaliskuuta 2016

Jeesus Kristus, elämän Herra!

Rakas Lähimmäiseni, toivotan Sinulle hyvää ulkoilupäivää! Herra puhukoon meille myös keväisen luonnon kautta!

Tämän päivän Sanaksi Jaakko Haavio nostaa Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin luvusta 25: Jeesus sanoi: "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa heidät toisistaan, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda, minä olin outo; ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston ja te vaatetitte minut; minä olin sairas ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni". Sillä kaikki, mitä  olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

"Herramme ja Vapahtajamme. Auta meitä näkemään ajallinen elämämme iäisyyden valossa. Vuodata meidän sieluumme armosi tuntö niin, että kaikesta sydämestämme rakastaisimme Jumalaa ja lähimmäistämme niinkuin itseämme. Ja kun näemme, miten rikkaiden ja köyhien kansojen välinen kuilu maailmassa entisestään vain suurenee, osoita meille keinot, miten voimme, omastamme tinkien, auttaa niitä, jotka kärsivät puutetta."

Rakas Jeesus, kiitos, että talutat meitä horjuvia! Avaa silmämme näkemään  ne ihmiset, jotka kaipaavat muutosta elämäänsä.  Avaa suumme todistamaan Sinusta Jeesus Kristus, elämän Herra. Sinä päästät meidät synneistämme ja puhdistat Pyhällä verelläsi sydämemme huoneen! Ole ylistetty, Jeesus Kristus! Aamen.

Tänä aamuna, 12.3.2016, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: