keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Rakas Jumala, anna meille luja luottamus Sinun voimaasi.

Rakas Lähimmäiseni, heräämme hiljaisen viikon keskiviikkoon. Maailmamme on kaikkea muuta kuin hiljainen. Sydämemme on rauhaton. Jeesus, Sinun rauhasi voi asua sydämissämme, vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat. Jeesus, anna meille rauhasi!

Rukoillaan Sanan ajan rukouksen mukana: " Herra kaiken sen jälkeen, mitä tässä  maailmassa teit ja miten elit, sinut tuomittiin kuolemaan. Anna anteeksi heille, jotka tuomioosi osallistuivat. Anna anteeksi meille, joissa edelleenkin asuu halu tuomita silloinkin, kun emme ole selvillä yksityiskohdista, tai kun toisen ihmisen tuomitseminen sopii omiin suunnitelmiimme. Sinä kuljit tien, joka oli kuljettavaksesi annettu. Kiitos, että teit sen, jotta me välttyisimme tuomiolta ja saisimme elää vapaina."

Rukoillaan virren 600 sanoilla. Dietrich Bonhoeffer kirjoitti nämä sanat muutamaa päivää ennen kaasukammioon joutumistaan 1944: "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan. Yhdessä käydä uuteen aikaan nyt. Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän yksin meille rauhan valmistaa. Suo, Herra toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo. Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman,niin, että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan. Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja piirittää meitä kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja, häneltä saamme huomispäivänkin."

Rakas Jumala, anna meille vahva usko ja luja luottamus Sinun voimaasi kaikkina päivinämme. Aamen.

Tänä aamuna, 23.3.2016, rakkausella Mummi.

Ei kommentteja: