Rakas Lähimmäiseni, tänä sunnuntaiaamuna sain nukkua seitsemään. Kiitos Jumalalle hyvästä, kivuttomasta, yöstä ja virkistävästä unesta! Kun tulen rukouspaikalleni, avautuu minulle tuhlaajapoikakertomus. Luukas 15: 11-32. Kun kerroin Sinulle kesäkuussa siitä valtavasta rakkaudesta, jonka tuhlaajatyttönä Isän tykö palatessani sain kokea, sanoin, että saan jatkaa vanhemman veljen osassa, saan olla Isän kanssa kaikki päiväni.
Nyt, kun luen tätä iki-ihanaa kertomusta taas kerran, herää kysymys, kuinka olemme selvinneet vanhemmen veljen osasta, me, jotka olemme saaneet elää vuosikymmeniä rakastavan Isän lähellä. Olemmeko muistaneet päivittäin hakea Isältä ohjausta ja siunausta siihen työhön, johon Hän meidät lähettää. Olemmeko keskustelleet, Jeesuksen ja Pyhän hengen läsnäolossa, Isän kanssa työn etenemisestä, vai onko se muuttunut rutiiniksi, yksin puurtamiseksi. Onko tärkein kodin perintö, rakkaus, yhteys ja rukouskeskustelu, pysynyt jokapäiväisenä, niin kuin Jeesus haluaa. Katsommeko kadehtien tuhlaajapoikaa, kun näemme mitä Jumala rakkaudessaan hänelle antaa, kun Hän löytää kadonneen lapsensa, vai iloitsemmeko siitä, että velikin saa tulla Isän rakkauden kotiin. Otammeko vastaan Isän rakkauden osoitukset ja kiitämme niistä heti, kun olemme saaneet ne vastaanottaa. Olemmeko unohtaneet, että yksin emme voi mitään tehdä, vaan kaikki työn siunaus lähtee Isän rakkauden kädestä, Jeesuksen armon osallisuudesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta. Tänään olen parannuksenteon paikalla. Auta, Isä, vanhaa, huonomuistista lastasi, pysymään lähelläsi ja muistamaan mikä on Sinun tahtosi tie.
”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa? Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen tämän vertainen on: ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat”. Matt. 22: 36-40.
Tänä aamuna, 10.1. 2010, rakkaudella Mummi
