Rakas Lähimmäiseni, olen ollut poissa tietokoneeltani kokonaisen viikon. Kun eilen illalla kurkistin blogiini, niin huomasin, että niin olet Sinäkin ollut kiireinen. Kävijämäärä oli sama kuin viikko sitten. Hyvä, poissaoloni ei ole suuresti häirinnyt. Jos Sinä, ystävä kävit turhaan minua tapaamassa, niin annathan anteeksi. Olemme seurustelleet suvun kansssa.
Iloitaan siitä, että kevättä on jo ilmassa. Puoli viideltä pakkasta on enää 1,7 astetta. Hanget ovat selvästi laskeneet 50 sentin lukemista. Taivas on raukean harmaa. Edes kaupungin valot eivät sitä valaise. On hyvä hengittää keväistä aamuilmaa ja kiittää Jumalaa hyvästä yön levosta!
Raamatusta minulle avautuu Jesaja 11, kuulehan ystäväni, kuinka Jesaja tietää kaiken Jeesuksesta jo 700 vuotta ennen Hänen syntymäänsä: ”Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Hänen ylleen laskeutuu Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon Henki: hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän. Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.”
Vanhurskaus, uskollisuus, totuus ja oikeudenmukaisuus, voima ja Jumalan tahdon tekeminen, siinä laatusanoja Jeesuksesta. Pyhä Henki on viisauden, ymmärryksen, taidon, voiman, totuuden tuntemisen ja Herran pelon Henki, Jumalan ominaisuuksia kaikki. Ne lähtevät Jumalan viisaudesta, kaikkivaltiudesta ja mittaamattomasta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Kiitetään, Ystäväni!
Tänä aamuna, 11.3.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kyllä minä olen kurkkailemassa täälä käynyt ja
ajattellut, että matkoilla olet.
Luen raamatun lukemisjärjestyksessä juuri myös Jesajaa.
Eilen seuroissa Elsa (sieltä Vaasasta) löysi myös monta lohdukasta kohtaa Jesajan kirjasta.
Hanget ja nietokset ovat alkaneet sulaa myös täälä meilläpäin.
"Toivon, että syömmeni pikkanen lihamöykky alkaisi piakkoin jälleen myös osoittaa sulamisen merkkejä!"
Tuo lause pulpahti tässä ja nyt mieleeni ja kätkee kyllä sisäänsä, näennäisestä kevyisyydestä huolimatta, aikamoista vakavata totuutta.
Siunausta! Ei heretä hellittämästä!!!
"Ei heretä hellittämästä", Kaisa!!
"Syödään" Sanaa ravinnoiksemme yksin ja yhdssä, se ravinto lääkitsee ja auttaa jaksamaan kaikissa elämän kiemuroissa ja pettymyksissäkin, ja se sydämen möykky sulaa! Odotetaan, Kaisa ja kaikki ystävät! Jeesus tekee sen, minkä Hän on luvannut! Airi Inkeri
Lähetä kommentti