Herään kello kolme. Kun avaan ulko-oven, näen valoisan maiseman ja tunnen kevään tuoksun. Kaupungin valot hohtavat taivaalle ja kevään kosteus levittää sen kaikkialle. Pakkasta on enää puoli astetta. Hengitän raikasta aamuilmaa ja kiitän Jumalaa siitä, että kipu on poissa ja uusi kevätaamu valkenee. Seinäkalenteri kertoo, että tänään on kevätpäiväntasaus!
Avaan Raamatun. Eteeni avautuu kiitospsalmi 33. Kirjaan Sinullekin, Lähimmäiseni, sen alusta muutaman jakeen, lue koko psalmi, jos Sinulla on aikaa. Meitä kehotetaan virittämään Herralle uusi laulu, sillä Hän on hyvä. Meidän on hyvä lukea psalmeja, että oppisimme kiittämään: ”Riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat, oikeamieliset, ylistäkää häntä! Kiittäkää Herraa lyyran sävelillä, näppäilkää harppujen kymmentä keiltä. Virittäkää hänelle uusi laulu, soittakaa kauniisti, huutakaa riemunne julki. Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan. Hän tahtoo oikeutta ja vanhurskautta, ja hänen uskollisuutensa täyttää maan. Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. Kuin leiliin hän on koonnut merien vedet ja varastoihinsa syvyyden virrat.
Vaviskoon Herran edessä kaikki maa, koko maan piiri pelätköön häntä. Mitä hän sanoi, se tapahtui, mitä hän käski, se pysyi. Herra on kumonnut kansojen päätökset ja tehnyt tyhjiksi ihmisten aikeet. Mutta Herran päätökset pysyvät iäti, ja hänen ajatuksensa polvesta polveen. Onnellinen on se kansa, jonka jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut.
Taivaasta Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia, jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.”
Onnellisia olemme me, kun taivaan ja maan Luoja on Isämme ja rakastaa meitä Jeesuksen tähden. Me saamme syntimme ja virheemme anteeksi joka päivä. Rauha sydämessä saamme kiittää ja kunnioittaa Jumalaa ja laulaa kukin omalla äänellämme Jumalan kunniaa!
Tänä aamuna, 20.3.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Olipa riemullista!
Minä otin tuon psalmin ihan yksin-ja ainoastaan ITTELLENI tänä aamuna :)
MULLA ON SYNTYMÄPÄIVÄ!
Täytän 30!(ai niin...plus 34 vielä päälle).
Onnea Sinulle, Kaisa! Syntymäpäivää on syytä juhlia, koska elämme. Jumalan lapsena meillä on vielä suurempi syy juhlia, kun Jeesus on antanut meille Isän, josta jokainen Psalmi meille kertoo. Tämä Psalmi on oivallinen lahja syntymäpäivään.
Ojennan Sinulle vielä ruusun tämän viestin muodossa. Ole siunattu! Mummi
Olipa rohkaisevaa!Äidin sivun kautta olen lukenut kirjoituksiasi kiinnostuneena ja nyt uskaltauduin minäkin laittamaan kommentin:)
Sinusta välittyy hyvin rakastava kuva ja aiheet mistä kirjoitat rohkaisevat ja koskettavat muakin todella paljon.Tämä on hyvin tärkeä blogi!Minullakin oli muuten eilen syntymäpäivä:)Jeesus sinua siunatkoon.
Hei mummi ystävä,tulin tänne sanoakseni tämän Kata
tyttäreni syntymäpäivästä,samaan aikaan,kun oli kevätpäiväntasaus.
Olenpa kovin iloinen,kun huomaan hänen itsensä kommentoivan,hänkin on lukenut blogiasi.
Luin kiitospsalmin 33,on hyvä kiittää Herraa,ylistää Hänen Pyhää nimeänsä.Hän on kaiken luonut,Hän on hyvä,miksi emme Häntä kiittäisi. Olemme onnellisia,kun taivaan ja maan Luoja on Isämme, ja rakastaa meitä Jeesuksen tähden.Saamme syntimme anteeksi.
Tuntuu niin lohduttavalta,kun saamme rauha sydämessä kiittää Häntä ja laulaa ja kunnioittaa Jumalaa.
Minulla oli pitkään mahdotonta sanoa Isä,ettäkö minullakin on rakastava Isä.
Kiitos rakas,ihana mummi ystävä kaikesta hyvästä mitä olet minulle antanut!Sinun blogisi on keidas,missä saa lohdutusta Jumalan sanasta,sinun blogistasi mielestäni, huokuu Jumala keskeinen sanoma.
Jumalan rauhaa mummi♥
Kata, nuori ystävä, onnea Sinullekin syntymäpäiväsi johdosta! On ilo saada nuoria ystäviä ja rukoilla heille Jeesuksen ystävyyttä. Kun löytää Vapahtajansa nuorena, jää moni turha retki pois. Saa korkeuden ja syvyyden elämäänsä jo varhain. Haluan olla mummisi, koska mummilla on aikaa rukoilla. Jumalan siunausta elämääsi! Mummi
Kirsti, olen saanut rukousvastauksen! Iloitsethan kanssani. Kiitos kommentistasi ja hyvistä huomioistasi Jumalan Sanasta. En uskalla enää kirjoittaa, koska teksti häviää, kun yhteys katkeaa. Herra kanssasi, Kirsti!
Iloitsen kanssasi rukousvastauksestasi koko sydämestäni mummi ystäväväni.
Lähetä kommentti