lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ala pelkää, usko ainoastaan.

Rakas Lähimmäiseni, lähetän Sinulle Lutherin mannaa. Ihmisen järki ei käsitä Jumalan tekoja, uskotaan siis, kun Jumala on meille uskon antanut! Lauantaiaamuna, 6.4.2013, rakkaudella Mummi.

Matt. 26:26

Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini.  Älköön kukaan kristittynä
tehkö lahkohenkiemme tavoin heidän kysyessään, kuinka leipä voisi olla
Kristuksen ruumis ja viini Kristuksen veri. He tahtovat mitata ja
käsittää Jumalan järjellään. Kun se ei käy, he päättelevät, ettei Jumala
voi sitä tehdä.

Mikä hyöty on moisesta itsensä vaivaamisesta? Vaikka ihminen itsensä
rikki murtaisi, Herraa, Jumalaamme ei kuitenkaan voisi käsittää
ihmisjärjellä. Hän ei ole sellainen Jumala, jonka voisi ihmisjärjellä
mitata, ymmärtää ja käsittää. Hänen tekonsa ja sanansakaan eivät ole
meidän järkemme hallittavissa.

Pysykäämme siis lujasti näissä Kristuksen selvästi lausumissa sanoissa:
tarjottu leipä on hänen ruumiinsa ja tarjottu viini on hänen verensä.
Käykäämme esiin yksinkertaisesti ja uskokaamme yksinkertaisten lasten
tavoin epäilemättä, että niin on. Kiittäkäämme häntä tästä armosta,
iloitkaamme siitä, vahvistakaamme sydämiämme ja tarkatkaamme, miksi
Kristus on sen tehnyt, väittelemättä ja kysymättä, voiko hän tehdä sen.
Röyhkeät ihmiset eivät kysy, minkä tähden Kristus on niin tehnyt, vaan
ainoastaan, voiko hän niin tehdä.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Huomenna saamme käydä ehtoollisella.
Hyvää pyhää sinulle.

mummi kirjoitti...

Iloitaan ehtoollisesta! mummi.