maanantai 17. maaliskuuta 2014

Murhemielellä

Rakas Lähimmäiseni, katsoin eilen illalla yönäytöksen "Kristuksen morsian" ja tulin hyvin murheelliseksi. Minusta tuntui, että sillä haluttiin hämmennetää nuoren, epävarman ihmisen mieli.
Päähenkilöt, elivät kaaoksessa ja kaikki päättyi kaaokseen.

Olisiko Suomessa kristittyä ihmistä, joka voisi kirjoittaa näytelmän Jumalan läsnäolosta tässä ajassa, että katsoja saisi käsityksen siitä, mitä Jeesus, Vapahtajamme, vaikuttaa tässä ajassa, tavallisen seurakuntalaisen arjessa?

Avautuu rukoukseksi virsi 168. "Suo, Herra, sama Henki meille kun annoit kerran apostoleille.Hän heidät johti vaarain teille rohkeina viemään sanaa kaikille. He veivät armokutsun maailmaan, Henkesi auttoi siihen uskomaan. Siis anna saman Hengen yhä ohjata kaikkialla työtäsi, ja kutsu vielä, Herra pyhä,työntekijöitä valtakuntaasi. On paljon kypsynyttä eloa, vaan vähän väkeä on pellolla. Hengellä väkevällä täytä sanansi uskolliset saarnaajat. Työnäky jälleen heille näytä, kun into pettää, voimat uupuvat. Kun pyhää nimeäsi saarnataan, niin saatanalta voima murretaan. Suo, että avun Siion saisi uhrisi väkevästä voimasta, se voima kansat vapahtaisi ja päästäisi ne valheen vallasta. Oi saavu, Herra, itse auttamaan, Henkesi tulta heitä päälle maan. Maan kylmät, synkimmätkin loukot valaise sanallasi kirkkaiksi, ja kaukaistenkin kansain joukot tuo yhteen pyhään seurakunaasi. Myös Israelin kansaa paimenna, Kristusta tuntemaan se johdata. Näin hoida, Herra, kirkkoamme. Henkesi anna yhä uudestaan myös rohkaisemaan nuoriamme työhösi, paimenvirkaan astumaan. Suo, että aikain halki kansasi kaikille toivon sanaa kantaisi."

Tänä amuna, 17.3.2014, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

En katsonut kyseistä ohjelmaa, en yleensäkään katso mitään kohuohjelmia. Teemalta tulee usein sellaisia ohjelmia, joita katson. Ja TV1 lähettää ihania luonto-ohjelmia, nytkin se pingviineistä kertova oli mainio.

Kiitän saamastani kirjasta, jonka posti tänään toi.
Hyvää luettavaa moneenkin kertaan.
Aurinkoista kevättä sinne Vaasaan!

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä ja kaikki tämän mumminpalstan lukijat.
Yritin hetken katsoa tuota Mummin mainitsemaa elokuvaa. Tuli jo hetken kuluttua niin paha mieli, että en kauaakaan viitsinyt katsoa - miksi saatta sielunsa murheelliseksi.

Noilla elokuvan aihepiirin alueilla tapahtuu niin valtavan paljon hyvin kielteistä kehitystä juuri näinä aikoina myössuomen lainsäädännössä. Eivätkä päättäjämme edes ymmärrä mihin kirouksen kierteeseen Suomi on joutumassa.

Nyt on herättävä rukoilemaan suomen puolesta!

Pyydän katsomaan allaolevan ohjeen mukaisesti yhden totuuden asiasta kertovan ohjelman ja lähettämään linkkiä eteenpäin mahdollisimman monelle.

Kirjoita haku:
Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa youtube
.

Kirjoitin tuon ahjeen sanallisesti, koska nämä blogin asetukset eivät ehkö suostu kirjoittamaan alkuperäistä linkkiä. kokeilen sitäkin tässä:

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg&feature=youtu.be&app=desktop

Herra! Armahda maatamme! Armahda vielä kaiken myllerryksen keskellä!

t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas Rosina, teit hyvin,kun katsoit luonto-ohjelman. Minä halusin katsoa millainen se on kun sitä on niin kehuttu. Murhemieli tuli, oli sekamelska!
Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, oikein puhut, rukousta ja oikeaa tietoa kristinuskosta kansalle, joka pimeydessä vaeltaa.Mummi