sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Enkelien sunnuntai

Rakas Lähimmäiseni, tänään on Mikkelin päivä, enkelien sunnnuntai. Oletko Sinä, ystäväni nähnyt enkelin? Minulle Jumala antoi voimallisen enkeli-unen opettaakseen, että vähempikin riittää! Elin uskontieni ensi vuosia. Olin vasta alkanut työelämän ja työtä riitti kotonakin, mutta kasasin itselleni monia menoja seurakunnassa. Jumala näki, että keskityin vääriin asioihin.

Unessa kaunis, valkoinen, hevonen laskeutui hitaasti taivaasta viereeni ja hevosen selässä istunut mies sanoi minulle: "Sinun työsi otetaan pois!" Sitten hevonen meni sivummalle ja alkoi kuulua miekkojen ja kilpien kolinaa. Huusin pelosta! Heräsin ja miehenikin heräsi. Uni oli mielessäni useita päiviä. Loppuuko vasta alkanut työelämäni? Mitä Herra tällä voimallisella unella halusi minulle puhua? Eräänä päivänä sain käteeni raamattutunnin, jossa kehotettiin ensin etsimään Jumalan kasvoja ja Hänen tahtoaan meihin nähden. Ymmärsin vähentää tehtäviäni seurakunnassa ja keskityin kotiin ja Raamatun tutkimiseen. Työ on Jumalan. Vieläkin riittää Jumalan Sanassa ihmettelemistä, tutkimista ja kiittämistä. Jumalan Sana on loputon lähde ja siunaus jokaiselle, joka sen löytää! Tänään kuulemme Jumalan Sanaa seurakunnassa ja kohtaamme Jeesuksen ehtoollisella. Mennään mukaan, tulemme siunatuiksi!

Yksi tämän päivän teksteistä on Psalmista 103: 19-22. "Armollisen Jumalan ylistys." Kirjaan meille kiitosrukouksen Psalmin alusta: "Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydeyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. Herra tekee vanhurskauden ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille. Hän on tehnyt Moosekselle  tunnetuksi tiensä, Israelin lapsille suuret tekonsa. Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa."
 Kiitos kaikkivaltis Jumala!

Tänä aamuna, 4.10.2015, rakkaudella Mummi.

Kuva: Erik Lehtinen, "Via Dolorosa"


Ei kommentteja: