Rakas Lähimmäiseni, "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Tämä lause, Joh. 3:16, kertoo meille, mitä Jumala teki. Se on pienoisevankeliumi.
Suurin osa Suomen kansasta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, jossa lapset kastetaan yleensä sylivauvoina Jumalan lapsiksi ja taivaan perillisiksi. Vanhemmat ja kummit ovat läsnä. Seurakunnan pastori kehoittaa heitä kertomaan lapselle Jumalasta, että kastettava tietäisi Jumalan halusta pitää huolta tästä lapsesta ja lapsi uskoisi Kolmiyhteiseen Jumalaan ja eläisi yhteydessä Jumalaansa ja Isäänsä, koska Jeesus on hänet ristillä lunastanut ja kasteessa nimeltä kutsunut.
Minun korviini tämä tieto ei kantautunut. Uskovaista kummiani pidettiin höyrähtäneenä. Rippikoulussa kuulin Kristinopin. Se puhutteli, mutta en ehtinyt siihen syventyä. Yo-kirjoitusten aikaan kuulin hyvän evankelistan puhetta. Jeesus kutsui ja polvistuin jo alttarille. Tämäkin siunattu hetki valui arjen kiireisiin.
Jumala oli kanssani kaikessa. Hän johdatti minut hyvään ammattiin. Antoi minulle hyvän miehen. Viisi vuotta ensi ihastuksen jälkeen meidät vihittiin kristilliseen avioliittoon seurakunnan pastorin toimesta. Meille annettiin vihkiraamattu elämänohjeeksi. Saimme kolme tervettä poikaa, Jumala johdatti ja rakasti. Mutta minä en ymmärtänyt sitä. Väsyin kotiäitivuosinani, kun ei ollut aikuisia ihmisiä, joiden kanssa olisi saanut keskustella. Mies oli työstä väsynyt ja iltayöt menivät pyykkituvassa.
Jumala näki hätäni. Hän lähetti linja autossa kanssani matkustavan evankelistan, Lahjan, kysymään minulta: "Tunnetko Sinä Jeesuksen?" Sillä linja-automatkalla Jeesus tuli ja nosti minut omalle paikalleni Jumalan lapseksi, joka olin ollut jo tietämättäni kasteestani asti. Kolmas kutsu toden sanoi!
Jeesus tuli sydämeeni. Hän avasi Isän, Jumalan sylin ja antoi Pyhän Hengen oppaakseni ja Poulustajakseni. Ylistys ja kiitos Kolmiyhteiselle Jumalalle.! Aamen
Tänä aamuna, 10,10. 2015. rakkaudella mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Uncdeman, rakas Ystävä, tervetuloa lukijoideni joukkoon! Mummi
Lähetä kommentti