Rakas lähimmäiseni, herään kello kuusi, nukuttuani neljä tuntia. Ovella on vastassani sateenjälkeinen kevätaamu. Nuorissa koivuissa piha-aitamme takana on isot hiirenkorvat. Luoja on herättänyt ne ennen vanhempia lajitovereitaan. Kauempana oleva koivikko piirtyy vielä violettinä harmaalle taivaalle. On ilo sinivuokoista, valkovuokoista ja orvokeista, jotka kertovat Jumalan huolenpidosta!
Olen elänyt rukousyön. Eilen illalla olin hyvin väsynyt. Menin vuoteeseen, mutta uni ei tullut. Herra halusi, että viivyn rukouksessa Hänen edessään. Suomen, Euroopan ja koko maailman tilanne, joka on liian vaikea asia mumminaivoilleni, yrittää nostaa huolta minunkin mieleeni. Kerron sen Isälle ja jätän koko asian Hänen eteensä. Jätän poliitikkojen riita-asiat tärkeitä asioita päätettäessä. Anna Sinä Jumala heille viisutta nähdä olennainen ja jättää oman edun tavoittelu pois tärkeistä päätöksistä. Sinulle on siihen valta ja voima. Siunaa Herra maatamme ja omaa kaupunkiamme! Sinä tiedät Herra kaikki lähimmäiset lähellä ja kaukana. Lohduta heitä ja auta heitä heidän tarpeissaan. Ystävät ja rakkaat jätän käteesi Herra. Kiitos, että hoidat heitä! Sinä tunnet heidän tarpeensa. Kiitos siitä, että hoidat meitä! Kohta 50 vuotta olemme saaneet elää yhdessä mieheni kanssa, kiitos näistä vuosista. Herra, yhdistä meidät uskovat! Isän kanssa keskustellessa aika kuluu. On rauha Jumalan kanssa! On turvallinen olo, parempaa paikkaa ei maailmasta löydy. Joskus Herra antaa virren, joskus Hän lohduttaa Sanallaan:
”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4: 6-7.
Rakas Lähimmäiseni, unettomat yöt tulevat siunaukseksi, kun vietämme ne Jumalan kasvojen edessä. Saamme kiittää Häntä siitä, että Hän kuulee, auttaa, lohduttaa ja virvoittaa Pyhän Hengen kanssa jokaista, joka Hänen eteensä rukouksessa tulee. Panepa koetteelle!
Tänä aamuna, 12.5.2010, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Liian vähän tulee meikäläisen rukoiltua päättäjien (kirkon ja valtion)puolesta :(
Kaikki asiat ovat Jumalan tiedossa ja saamme huolemme ja murheemme Hänelle jättää.
Jos näin ei olisi, ei jaksaisi! (Ei Erkkikään).
Jeesus meitä kaikkia siunatkoon ja antakoon rauhallista ja iloista mieltä kertoa evankeliumia, tämän yhä synkeämmäksi käyvän pimeyden keskellä!
JEESUS ON HERRA! :)
Kiitos, Kaisa, kommentista!Kuka meidän asioistamme ja huolistamme huolehtisi, jos meillä ei olisi Taivaallista isää! Hänelle kaikki on mahdollista, viedään asiat Hänen tietoonsa. Sana sanoo, sentähden teillä ei ole, kun te ette ano! Mummi
Rakas mummi, pian 50 vuotta yhdessa,kiitos Jumalalle!
Rukousyo, joskus seurakunnassa on ollut rukousyo.
On ihanaa,kun saa heittaa
murheensa Herralle.
Siunausta!
Kirsti, kun rukoilumme Lähimmäiskotia, vietimme pääsiäisenaikaan rukousyön. Oli siunattu yö, kun sai jättää kaikki asiansa Jumalan käteen yhdessä parikymmentä henkeä. Se siunaus vaikutti pitkään! Mummi
Lähetä kommentti