tiistai 6. syyskuuta 2011

Enkeleitä, onko heitä?

Rakas Lähimmäiseni, monet aikamme ihmiset ovat nähneet enkeleitä, minäkin olen tuntenut heidän läsnäolonsa. Kerron sinulle tapauksen, joka ihmetytti keskussairaalan työntekijöitä vuosia sitten. Olin töissä syöpäosostolla. Käytävän päässä yhden hengen huoneessa sairasti pieni ihana mummo. Hän odotti lähtöään Jumalan luokse. Hän kertoi minullekin ilolla Jeesuksesta, joka on kuollut puolestamme ja ylösnoussut. "Hän on valmistanut meille iankaikkisen elämän!"

Eräänä yönä kaksi yöhoitajaa oli syömässä osaston keittiössä, joka oli pitkän käytävän toisessa päässä. Yhtäkkiä he kuulivat siipien havinaa käytävältä. He menivät katsomaan. Iso enkeli kulki käytävää pitkin ja meni pienen mummon huoneeseen. Hoitajat pelästyivät! He odottivat kauan ennenkuin uskalsivat mennä katsomaan. Kun he menivät mummon huoneeseen, hän oli lähtenyt Taivaan kotiin. Enkeli vei uskovan mummon hengen ja sielun Jumalan luo! Vain hänen riutunut eloton ruumiinsa lepäsi vuoteella. Kun hoitajat kertoivat kokemansa, se puhutteli vahvasti meitä kaikkia hoitajia.

Rakas, Jumala,kiitos siitä, että sinun lupauksesi iankaikkisesta elämästä on totta! Kiitos siitä, että Sinä lähetät enkelisi hakemaan luoksesi väsyneitä lapsiasi. Kiitos siitä, että annoi voimat tälle pienelle mummolle todistaa Jeesuksesta vielä viimeisinä päivinään. Aamen.

Tänä aamuna, 6.9.2011, rakkaudella Mummi

9 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Kiitos tämänaamuisesta kertomuksestasi! Itsekin sain nähdä enkeleitä vuosi sitten, kun olin sairaana. Ne lohduttivat minua suuresti.

Runoystävä,
jonka hait keväällä runokurssille

P.S. Toivon, että tämä kommentointi lopulta onnistuu. Eilen yritin monta kertaa, turhaan.

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, Sinä olet saanut hyvän kokemuksen, kun olet nähnyt enkeleitä, lohduttajia sairaana ollessasi. Minullekin unessa enkeli toi viestin. Jumala puhuu meille monella tavalla. Mummi

Nurkkalintu kirjoitti...

Isoisäni näki sairaalassa, potilashuoneessa enkeleitä, kun olimme häntä katsomassa; muutamien päivien kuluttua hän nukkui pois.



Siunausta syksyysi!

mummi kirjoitti...

Rakas nurkkalintu, isoisäsi sai enkelinäyt uskon vahvistukseksi ennen kuolemaansa. Näin meitä vahvistetaan, että jaksaisimme luottaa Jumalaan ahdistuksen aikanakin. Mummi

mummi kirjoitti...

Anna, tervetuloa lukijotteni joukkoon! Mummi

Anna kirjoitti...

Kiitos :) Toivottavasti ei haittaa, että linkitin mun blogiin tämän kirjoituksesi enkeleistä?

mummi kirjoitti...

Rakas Anna, ei haittaa. Toivottavasti joku uskoo, että enkeli voi hakea Jumalan lapsen kotiin. Työtoverini näkivät sen tapahtuneen. Mummi

Nurkkalintu kirjoitti...

Hei, Mummi!
Minäkin linkitin tänään tämän postauksesi blogiini.
Kiitos tästä ihanasta ja lohdullisesta kirjoituksestasi!

Rukoillaan, että nekin, jotka eivät vielä usko, alkavat luottaa ja turvata Kaikkivaltiaaseen Jumalaamme.

mummi kirjoitti...

Rakas Nurkkalintu, iloitsen, kun suosittelet blogiani. Iloitsen,jos se lohduttaa sinua. Rukoillaan, että kaikki sukulaisemme ja ystävämme luottaisivat Jumalaan ja Jeesukseen ja eläisivät Jumalan lapsina kaikki päivänsä. Mummi