maanantai 20. tammikuuta 2014

Apu Jumalalta.


Rakas Lähimmäiseni, kiitollisuus sydämessäni herään uuteen arkeen. Pari kuukautta elämääni haitannut kutiseva ihottuma on poissa! Kiitos, Isä, Sinä luot uutta tervettä ihoa vielä iäkkäälle mummillekin! Ole ylistetty, Kaikkivaltias Isä!

Kirpeä pakkanen on estänyt ulkona liikkumisen parina päivänä, mutta tänään  pitäisi uskaltaa lähteä jumppaamaan oikein ohjaajien opastuksella. Kiitän oman kaupunkimme päättäjiä siitä, että he huolehtivat meistä iällisistäkin! Saamme käydä jumpassa, joka selvästi virkistää ja kuntouttaa meitä! Isä, näinä päivinä kannamme eteesi kaupunkimme päättäjät. Anna heille viisutta tulevissa neuvotteluissa. Ole, Isä, kaikessa mukana! Kiitos!

Liitän tähän rukoukseksi Sanan Ajan eilisen tekstin. Ole siunattu, rakas Lähimmäiseni! Kiitos, että yhdessä saamme turvata Vapahtajaamme! "Herramme Jeesus Kristus. Auta meitä, kun uskomme sinun iankaikkiseen voimaasi horjuu. Auta meitä, kun katseemme kääntyy omiin voimiimme ja mahdollisuuksiimme sen sijaan, että katsoisimme sinuun. Kiitos, että sinun rakkautesi on edelleen mittaamaton ja mahdollisuutesi rajattomat. Jätämme tänään kaiken mikä meitä painaa ja huolettaa sinun varaasi ja pyydämme: Ole meille armollinen. Pidä meistä huolta."

Tänä aamuna, 20.1.2014, rakkaudella Mummi.

ps. Kuvassa pikkupupun pesäkuusi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totisesti Jeesus - kiitos, että pidät meistä huolta, kun omat voimat ja oma ymmärrys ovat menneet!

Deu 32:36 Sillä Herra hankkii oikeuden kansallensa ja armahtaa palvelijoitansa, koska hän näkee, että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa.

t. yx waari

Pekka kirjoitti...

Aivan.Turvallista ja voimauttavaa katsoa Jeesukseen oman itsen katsomisesta. Uudistua mieleltämme päivä päivältä. Ja luottaa Jumalan suureen rakkauteen. Eräs saarnaaja sanoi osuvasti kerran että Jumalan armo on suurempi kuin elämä. Aivan suuremmoista.Toivottavasti se meille lahjana kelpaa ja haluamme Jeesuksen seurassa vaeltaa.

Rakkaudellista päivää sinulle mummi ja kaikille lukijoille. Olen saanut tästä blogista armollista riittävyyden tuntoa ja mummin kirjoituksista huokuu syvällistä rakkautta,lämpöä ja raikasta otetta uskoon ja elämään. Hienoa. Ole siunattu.Veljesi Kristuksessa - Pekka-

mummi kirjoitti...

Rakas yx waari, ymmärrystä Sinulla on vielä ja voimia antaa Isä Jumala anovalle, että Kiitetään!Kiitetään myös Jumalan lupauksesta! Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Pekka, kiitos voimaannuttavista sanoistasi, iloitsen niistä. Armo on suurempi kuin elämä! Se on jokapäiväinen kiitosaihe. Kiva, kun olet mukana! Mummi