perjantai 24. tammikuuta 2014

Politiikka hämmentää.

Rakas Lähimmäiseni, näinä päivinä  olen rukoillut paljon kotiseutumme päättäjien puolesta, että kaupunkimme tulevaisuus ja kehitys olisi mahdollinen kuntauudistuksen kautta. Olen pyytänyt Jumalalta viisutta päättäjille neuvotteluihin, että he punnitsisivat eri vaihtoehtoja toinen toistaan kunnioittaen. Yhteistyössä kaikkien on luovuttava jostain, jotta yhteinen hyvä löytyisi ja päästäisi eteenpäin asioissa. Jumala, Sinä voit tässä auttaa, pyydän sitä edelleen! Vaikka eilen illalla a-studiota katsellessa näytti siltä, että pakko-sana on jo  tuominnut kaikki kuntaliitokset epäonnistumaan.

Ihmetellä pitää, että TV 1:n asiaohjelmalla lyödään hiekkaa hallituksen uudistusyritysten rattaisiin! Pakko- sana on koko ajan esillä, vaikka hallituksen jäsen sanoo, ettei tällä hallituskaudella pakkoa käytetä. Ihmetellä pitää, että hallituskumppani jättää asemansa ja myötäilee oppositiota katsojien ääniä kalastellessaan. Kaikki insertit ovat kuntien yhteistyön vastaisia. jne. Miksi TV:n keskusteluohjelma suunnataan kuntauudistusta vastaan? Eikö riitä, että eduskunnan istunnoissa riidellään ja haukutaan hallitusta?

Ihailin Jyrki Kataisen sovittelevaa mieltä ja halua yhteistyöhön hallituskauden alussa. Nyt häntä ei näy enää tätä myönteistä viestiä viemässä. TV- ja hupiohjelmat ovat tehneet tehtävänsä! Eikö Suomessa ole mitään kanavaa, jossa maamme asioista voi keskustella rakentavassa hengessä ja ennenaikaisesti hallituksen toimia tuomitsematta? Kysyy politiikaa ymmärtämätön Mummi.

Tänä aamuna, 24.1.2014, jatkan edelleen rukousta, Mummi

7 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Rauhan tervehdys rakas mummi. Taidatpa jotain hyviä näköaloja politiikastakin ymmärtää. Siltä näytti kun kirjoitustasi luin. Rukous intoa ja pyhän hengen täyteyttä päivääsi.

Itsellä levollisempi ja jaksavampi päivä tänään. Kiitos Jumalalle.

Tähän päivän sana Fil.4:19

Veljesi Kristuksessa -Pekka-

mummi kirjoitti...

Rakas veljeni Pekka, rukoillaan Sinulle levollisia ja rikkaita päiviä Kristuksessa! Ota vastaan Jumalan voima ja Jeesuksen armon tuoma rauha. Kiitos ruhkaisustasi. Olemmehan nähneet, että Jeesus on meidän kaikkemme, Hän täyttää tarpeemme! Kiitetään! Mummi

Maaria Perälä kirjoitti...

Mä en kyllä suoraan sanottuna ymmärrä sitä että joku kokisi olevansa politiikassa niin viisas että yrittäisi rukouksella taivutella Jumalaa johtamaan asiat sillä tavalla kuin itse näkee viisaaksi. Eikö pikemminkin pitäisi rukoilla vain yksinkertaisesti sitä että meillä olisi viisautta tehdä oikeita päätöksiä. Ja jos alkaa pitää epäkristillisenä sitä että joku ajattelee maallisista asioista toisin kuin minä niin ollaan ihan harhassa. Tuota ohjelmaa en kyllä katsonut että siihen en ota kantaa, mutta ajattelin että nyt mummilla on mennyt puurot ja vellit tänä aamuna mun mielestä sen verran sekaisin että täytyy rohjeta se sanoa ääneen.

Rakas Maaria, hyvä, kun sanoit ääneen! Minä en ohjannut Jumalaa oman mieleni mukaan, vaan pyysin nevottelijoille viisautta keskusteluun ja hallituksen ehdotuksen mukaiseen toimintaan. Kun he tekevät sen toinen toistaan kunnioittaen, siinä voidaan onnistua. Minä hyväksyn heidän päätöksensä. Minulla voi olla puurot ja vellit sekaisin, kun olen iällinen, mutta tässä pyysin vain Jumalan läsnäoloa ja siunausta päättäjille ja jatkan tätä rukousta. Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Maaria ja kaikki vaasalaiset! Tässä yhteydessä haluaisin vielä kysyä, eikö olisi aiheellista meidän kaikkien rukoilla sopua Vaasan ja Mustasaaren välille. Mustasaari on kuin kaulaliina Vaasan ympärillä. Paljon mustasaarelaisia käy Vaasassa työssä, He käyttävät Vaasan palveluja, uimahallia teatteria ym. ja Vaasa käyttää Botniahallia ym. Nämä kunnat tarvitsevat toisiaan! Miksi ne eivät voisi yhdistyä? kysyy Mummi