sunnuntai 28. helmikuuta 2016

"Jeesus, Pahan vallan voittaja."

Rakas Lähimmäiseni, Herra siunatkoon Sinun lepopäiväsi! Herra on nähnyt hyväksi antaa meille vielä lunta ja pakkasta. Kevät, jota odotemme on vielä tuskallisen kaukana. Päivän uutiset kertovat sodista ja ongelmista. Vanhus kertoi asuvansa hoitokodissa yksinäisyydessä. Ei ole omaisia, eikä ystäviä. Hoitajat ovat ylikuormitettuja, väsyneitä kohtaamaan yksinäisen ihmisen. "Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin aavistan, ken tahtoo kärsivää auttaa?" Jeesus tahtoo meitä auttaa!

"Jeesus, Pahan vallan voittaja" on tämän sunnuntain otsikko. Mennään seurakuntaan kohtaamaan Jeesus. Hän puhuu meille Sanan saarnassa ja kohtaa meidät ehtoollisella henkilökohtaisesti. Me saamme syntimme anteeksi ja rauhan sydämeen. Me saamme voiman olla lähimmäinen arjessamme.

Luukas 11:14-26: "Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt; niin tapahtui, että mykkä mies puhui ja kansa ihmetteli. Mutta muutamat heistä sanoivat: "Beelsebulin, riivaajain päämiehen voimasta, hän ajaa ulos riivaajia." Toiset taas kiusasivat häntä ja pyysivät häneltä merkkiä taivaasta. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle. Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne. Mutta jos minä Jumalan voimalla ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teídän tykönne. Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet ja ottaa häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.
Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan. Ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa: ja kun ei löydä, sanoo se: "minä palaan huoneeseeni, josta lähdin." ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja he tulevat sisään ja asuvat siella. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset."

Tänä aamuna, 28.2.2016, rakkaudella Mummi.



Ei kommentteja: