perjantai 23. syyskuuta 2016

Luotetaan!


Rakas Lähimmäiseni, eilen tuli poikani perheineen Joensuusta, syyslomalaiset. Ilo nähdä pitkästä aikaa! Saimme olla ihmeellisen luonnonnäytelmän todistajia, kun katselimme Söderfjärdenissä kurkien ja joutsenten ylilentoa. Uljaita lintuja, Jumalan luomia, niitä oli tuhansia! Surumielinen joiunta saatteli niiden matkaa. Kaikilla oli sama suunta, merenrantaan yöpymään. Valtavilla viljapelloilla linnut aterioivat ennen muuttoa etelään. Eräänä päivänä ne lähtevät; sisäänkirjoitettu vaisto niitä kuljettaa ja tieto Luojan huolenpidosta niitä vahvistaa! Kiitos, Isä, hienosta luontoelämyksestä!

Mekin saamme luottaa Jumalan huolenpitoon! Useissa paikoissa Raamatussa luvataan, että Jumala pitää meistä huolen. Meitä kehoitetaan pyhään huolettomuuteen; Älkää mistään murehtiko, teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette! Mutta tämä ei anna meille lupaa laiskuuteen. Tärkeä sana meille on myös: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki tämä teille annetaan."

Rakas kanssakulkijani, aletaan päivämme Isän edessä, Hän johdattaa meidät Sanaan. Jeesus antaa synnit anteeksi ja saamme rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.  Pyhä Hynki johdattaa askeleemme kunakin päivänä. Siinä on Jumalan huolenpito. siinä on Jumalan rakkaus meitä heikkoja lapsiansa kohtaan. Astutaan arkeen, luottavaisesti niinkuin Isot muuttolinnut!

Tänä aamuna, 23.9.2016, rakkaudella Mummi.





2 kommenttia:

Metsäntyttö kirjoitti...

"Sisäänkirjoitettu vaisto niitä kuljettaa..." Meissä ihmisissäkin sisäänkirjoitettuna vaisto etsiä Jumalaa:)

mummi kirjoitti...

Rakas Metsäntyttö, näin on!
Olemmehan lykeneet Jobin kirjasta, että Jumala kutsuu jkaista ihmistä kaksi, kolme kertaa. Kun huudamme Jumalaa avuksi, Jeesus tulee elämämme Herraksi. Hän pitää meistä huolen. Se on Jumalan lahja! Mummi