sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ystävä, rakas

Herään ystävänpäivään kello viisi. Kun katson ikkunasta ulos, näen ihanan maiseman. Luoja on pukenut maiseman parhaimpiinsa. Huurteiset koivut piirtyvät sysimustaa taivasta vasten. Mikä näky! Kun terästän katsettani, näen tuhannet tähdet tummalla taivaalla. Suuri taiteilija on meidän Jumalamme, ihmeellinen ja suuri armossa! Hän on antanut meille parhaan ystävämme, Jeesuksen, ja kaiken tämän. Ystäväni, Hänestä kiittäkäämme, ja toinen toisistamme tänä ystävänpäivänä!

Ystävyys on Jumalan lahja. Niin kuin Jeesus, parhain ystävämme, on meille Jumalan lahja, niin on hyvä ystäväkin. Hän ei koskaan petä. Hän ajattelee ystävänsä parasta, puolustaa ja rakastaa ehdoitta. Ystävyys on toinen toisensa kunnioittamista. Ystävä on läsnä silloin kun toinen tarvitsee tukea ja lohdutusta. Ystävän lähellä on hyvä olla.

Raamatussa Jeesus kertoo ystävyydestä Luukas 11:5 – 8: ”Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: `Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä`; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: `Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle ` - minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen tähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sen tähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.”

Uskon, että Jeesus puhuu tässä Jumalan laupeudesta, ja hellittämättömästä rukouksesta, kun ihminen hädässään rukoilee Jumalaa, eikä hellitä, ennen kuin Jumala vastaa. Mutta tämä kertoo myös sen, että todellisen ystävän luo voi mennä vaikka yöllä silloin kun hätä on suuri, ja ystävä heltyy auttamaan nähdessään ystävän hädän. Sananlasku tietää, että: ”Hädässä ystävä tunnetaan”.
Hyvää ystävänpäivää, Sinulle, Lähimmäiseni!

Tänä aamuna, 14.2.2010, rakkaudella Mummi

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää! Terv. Marja H
Ensimmäinen eilähtenyt, kun en tiennyt mitä tarkoittaa kirjoita yllä olevassa kuvassa näkyvät merkit. Yritän uudelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Sinä kuvailet kauniisti talvista luontoa. Kuinka monella mahtaa olla niin hyvä ystävä, että voi soittaa yölläkin. Minä en uskaltaisi. Perjantaina tuntui mukavalta kun ystävä tuli yllättäen käymään.Terv.Marja H

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Marja tervehdyksestäsi. Soita vain, jos Sinulla on hätä. Valoisia kevätpäiviä! Mummi