sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulurauhaa!

Rakas Lähimmäiseni, taas on maa valkoinen lumesta, sulaaksensa taas liukkaaksi jääksi. Kovin vaihtelevaista on sää tänä talvena! Yritetään pysyä mukana ja selvitä kaikilla teillä pystyssä pysyen, Isään luottaen. Tänään on kolmas adventtisunnuntai. Tehkää tietä kuninkaalle, Jeesukselle!

Kuinka me voimme tehdä tietä Jeesukselle? Joulu on jokaisella, joka hiljentyy Jeesuksen ilosanoman ääreen. Meille kaikille on mahdollista kuulla sanaa radiosta, televisiosta, ja lukea sitä Raamatusta. Seurakunnassa julistetaan ilosanomaa Jeesuksesta ja Hän itse ruokkii meitä ehtoollisella.

Juha Vähäsarja on nostanut tälle päivälle psalmista 42: jakeet2-3: "Niin kuin peura janoissansa etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni  janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen?"

Tänään voimme mennä seurakuntaan Jumalan kasvojen eteen. Me saamme syntimme anteeksi Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Saamme kuulla pastorin hyvin valmistaman Sanan saarnan evääksemme. Ja saamme polvistua ehtoolliselle, jossa Jeesus ruokkii meidät ruumiillaan ja verellään. Ilo sydämessä saamme nousta ylistämään Jumalaa Jeesuksen puhdistamina:  "Kiitos, Isä, joulurauhasta!"

Tänä aamuna, 15.12.2013, rakkaudella Mummi.

4 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

Tänään hiljenimme seurakuntamme kynttiläkirkossa. Draaman ja musiikin keinoin kuvattiin Jumalan luomistyöstä syntiinlankeemuksen ja Jeesuksen syntymän kautta aina siihen , miten kipu ja itku kerran ovat poissa. Valtavan kaunis ja äärimmäisen koskettava käsikirjoitus ja ohjaus. Oma tyttösemme sai valkeassa enkelinmekossa laulaa Heinillä härkien kaukalon.

Jouluna Jumala syntyi soi ajatuksissa ja sydämellä.

Siunattua joulun aikaa sinulle!

sylvi kirjoitti...

Rauhaisaa viikkoa sinulle.

mummi kirjoitti...

Rakas Tinttarus, Teillä oli hieno jouluhetki. Pieni enkelisi varmaan muistaa tuon hetken vielä vuosia! Herra siunetkoon koti-joulunnekin! Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, joulurauhaa ja -iloa kotiinne! Kiitos tästä vuodesta! m
Mummi