tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen päivä.

Rakas Lähimmäiseni, olemme titinteon paikalla. Saamme katsoa vuotta, jonka viimeinen päivä on edessämme. Meillä kaikilla on ollut ilon ja surun hetkiä. Paras turva elämässä meillä on silloin, kun Jeesus on sydämemme Herra. Silloin olemme löytäneet Taivaallisen Isän ja elämämme tarkoituksen. Meidän tehtävämme on auttaa toisiamme ja omalta paikaltamme todistaa Jeesuksesta olemuksellamme, työtä tehdessämme ja kadulla kulkiessamme. Jos meiltä kysytään, meidän on hyvä sanoa, kuka meitä johdattaa.

Silloin kun meillä on rauha Jumalan kanssa ja ihmisten kanssa, päivämme ovat rikkaat, vaikka rahaa kukkarossa ei olisikaan. Jumala johdattaa. Jokaisella Jumalan lapsella on seurakunta, koti, jossa on rakkaita sisaria ja veljiä. Ikävän kohdatessa voi soittaa: "Pääsetkö hetkeksi luokseni?" Jo puhelimessa ystävän sanat rohkaisevat, löytyy uutta ajateltavaa. Jumala yhdistää, ja Jeesus vapautaa aina! Pienistä elämän hetkistä vuotemme koostuu. Toistemme kanssa ainakin me eläkeläiset vanhenemme!

Sanan tälle päivälle sain Luukkaasta 6: 18-23 esimerkki Jeesuksen työstä ja sanoista: "Ja myös ne, jotka olivat saastaisten henkien vaivaamia, tulivat terveiksi. ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki. Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Autuaita olette te köyhät, sillä teillä on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt isoatte, sillä teidät ravitaan! Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa. Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan - Ihmisen Pojan tähden. Ilotkaa sinä päivänä ja riemuun ratketkaa, sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaasa, sillä näin tekivät teidän isänne profeetoille."

Rakas Isä, hoida meitä lapsiasi tulevanakin vuonna ja opeta vastuuta lähimmäisistämme. Anna anteeksi se, mikä tänä vuonna jäi tekemättä! Johdata meitä toisiamme auttamaan, Isä Poika ja Pyhä Henki! Aamen

Tänä aamuna, 31.12.2013, rakkaudella Mummi

3 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Valoisaa Armorikasta Uutta Vuotta 2014 Sinulle!

mummi kirjoitti...

rakas Sylvi, samoin Sinulle ja kaikille lukijoilleni toivotan Herran siunaamaa tulevaa vuotta! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Mummi, toivon sinulle oikein siunattua vuotta 2014! Kirjoituksia voimien mukaan, terveyttä, ym. Herraamme kuunnellen ja toivon mukaan ymmärtäen Hänen hyvän tahtonsa.
Kiitos Mummi.
eeva