perjantai 1. elokuuta 2014

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, helle jatkuu. Jos haluamme kasvattaa kärsivällisyyttä, etsimme varjoa ja juomme mineraalivetta! Mummilta alkaa kärsivällisyys loppua ja kyselen: "Isä, koska tämä loppuu"? Elokuu alkaa. On paljon aihetta kiitokseen, kun satoa korjataan. Iloitaan siitä, että Jeesus on meidät Isän lapsiksi lunastanut! Rukoillaan toistemme puolesta, ja rukoillaan rauhaa sotiville maille. Pyhä Jumala, Iankaikkinen Isä, Sinä olet meidän elämämme! Martti Luther opettaa meitä tänään kiittämään:

Joh. 14:15
Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Kuinka tällainen
rakkaus saadaan? Vastaamme: Ihmisen sydän on niin turmeltunut, ettei se
voi rakastaa, ennen kuin se on saanut kokea hyvyyttä. Kun siis Jumala
kohteli vanhan liiton aikana ihmisiä julmasti, he eivät rakastaneet
häntä. Silloin Jumala ajatteli: Minun on kohdeltava heitä niin
ystävällisesti, että heidän on rakastettava minua. Silloin hän otti oman
ainokaisen Poikansa, lähetti hänet alas meidän lokaamme, syntiimme ja
kurjuuteemme ja vuodatti laupeutensa pohjia myöten. Nyt me voimme
kerskata kaikista hänen lahjoistaan aivan kuin ne olisivat aivan
kokonaan omiamme.

Hän tuli meidän rakkaaksi Isäksemme armahtaen niin meidän heikkouttamme,
että meidän on jälleen käännettävä koko sydämemme rakkaus Jumalaan ja
kohdeltava lähimmäistämme niin kuin Jumala on kohdellut meitä. Näin
pidämme Jumalan käskyt sydämemme halusta. Nyt meillä ei ole muita
jumalia. Hänen nimeänsä me rukoilemme ja vain sitä ylistämme.

Me annamme Jumalan hallita, tehköön hän mitä ikinä hyväksi näkee. Me
pysymme hiljaisina ja vietämme lepopäivää. Näin me pidämme ensimmäisen
taulun käskyt. Edelleen olemme ystävällisiä ja nöyriä jokaista kohtaan,
kunnioitamme isää ja äitiä, palvelemme ja rakastamme lähimmäistämme
mielellämme. Ajattelemme näin: Tahdon tehdä lähimmäiselleni niin kuin
Jumala on tehnyt minulle.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 1,8.2014, rakkaudella Mummi


Ei kommentteja: