lauantai 30. toukokuuta 2015

Herra, siunaa!

Rakas Lähimmäiseni, tämän päivän sanassa Jeesus sanoo: "Älä pelkää!" meidän monien sydämeen on äkkiä hiipimyt pelko maamme tulevaisuuden puolesta. Hyvinvointivaltiomme Suomi on luiskahtanut huomaamatta Kreikan tielle. Kuinka tässä näin kävi? Oliko se yhteistyön puute, joka vei edelliseltä hallitukselta työnilon ja hyvät tulokset?

Rakas Jumala, herätä Suomen kansanedustajat yhteistyöhön! Jatkuva repiminen ja parjaaminen vie mahdollisuuden tältäkin hallitukselta onnistua. Muistuta heitä Sanallasi: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki, tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä." Rakas Jumala, auta uutta hallitusta nostamaan maamme tästä alennustilasta. Anna heille viisautta ja voimia! Auta kaikkia suomalaisia nöyrtymään ja yhdessä tukemaan hallitustyötä." Aamen.

Päivän sana: "Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: "Älä pelkää, minä olen ensimmäinnen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet." Ilm. 1: 17-18.

Juha Vähäsarja kirjoittaa: "Kun ylösnoussut Jeesus tuli lähelle Johannesta, tämä kaatui maahan kuin kuollut. Kuka syntisistä voisikaan kestää Herran kirkkauden edessä. Mutta Jeesus laski lempeästi kätensä Johanneksen päälle ja sanoi niin kuin niin monesti aiemminkin: "Älä pelkää." Samoin hän sanoo tänään meillekin. Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet. Hän elää ikuisesti. Hän on aina meidän kanssamme. Ei ole siis mitään syytä pelätä. Mikä on sinun kipusi tänään? Mikä pelkosi aihe? Ikuinen Herramme, Vapahtajamme, Jeesus Kristus, tulee sinunkin luoksesi, laittaa kätensä päällesi ja sanoo: "Älä pelkää."

Herra siunaa runsaasti kaikkia ylioppilaita, valmistuneita ja kaikkia juhlivia!
Tänä aamuna, 30.5.2015, rakkaudella Mummi





Ei kommentteja: