Vanhurskauttamisesta

Rakas Lähimmäiseni, kirkas syysaamu on edessäni, kun avaan ulko-oven puoli yhdeksältä. Isä on kirjonut keskitaivaan suloisilla lampaanpilvillä. Tulee hyvä ulkoiluilma! Sinulle, rakas Lähimmäiseni rukoilen turvallista ulkoilupäivää! Herra kanssasi!

Eilen illalla raamattupiirissä tutkimme vanhurskauttamista. Yhteinen Herran siunaus siivitti mummin pitkiin rauhallisiin uniin. Martti Luther valottaa meille vielä vanhurskautta. Nautitaan tänään siis mannaa, rakas ystävä:

Gal. 2:20
Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Ellei Paavali olisi
ensin käyttänyt tätä puhetapaa ja sitä sananmukaisesti määrännyt meidän
käytettäväksemme, kukaan pyhistäkään ei olisi uskaltanut käyttää sitä.
Onhan peräti tavatonta ja aivan kuulumatonta sanoa: Minä elän - minä en
elä, minä olen kuollut - minä en ole kuollut, minä olen syntinen - minä
en ole syntinen, minulla on laki - minulla ei ole lakia. Tämä puhetapa
on tosi Kristuksessa ja Kristuksen kautta. Sikäli kuin pyhät katsovat
itseään, heillä on lakia ja syntiä, sikäli kuin katsovat Kristusta, he
ovat laille kuolleita, heillä ei ole syntiä.

Jos siis vanhurskauttamisen asiassa erotat Kristuksen ja oman persoonasi
toisistaan, niin olet laissa, jäät lain piiriin ja elät itsessäsi etkä
Kristuksessa, ja se on kuolleena olemista Jumalan edessä. Uskosta on
opetettava oikein. Uskomalla sinä yhdyt Kristukseen niin, että sinusta
ja hänestä tulee ikään kuin yksi persoona, jota ei käy jakaminen.
Alituisesti häneen kiintyneenä rohkeasti sanot: Olen niin kuin Kristus,
toisin sanoen Kristuksen vanhurskaus, voitto, elämä ja kaikki on minun,
ja toisaalta Kristus vuorostaan sanoo: Olen kuin tuo syntinen, toisin
sanoen hänen syntinsä, kuolemansa ja kaikkensa on minun, koska hän
riippuu minussa ja minä hänessä. Uskon kautta näet me olemme yhtyneet
yhdeksi lihaksi ja luuksi (Ef. 5:30). Tämä usko liittää yhteen
Kristuksen ja minut paljon lujemmin kuin aviomies on liittyneenä
vaimoonsa.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 26.9.2015, rakkaudella Mummi