Rakas Lähimmäiseni, pakkanen paukkuu nurkissa, mutta onneksi sisällä tarkenee. Herra kanssasi, rakas ystäväni! Levätessäni kotona sairaalareissun jälkeen, olen miettinyt, kuinka onnellisia me suomalaiset olemme, kun meillä on hyvä sairaanhoito ja terveydenhoito koko elämämme ajan. Kun täytin 80 vuotta, minulle soitettiin, selviänkö ilman palveluja. Kun sanoin, että vielä selviän, annettiin puhelinnumero, mihin sitten soitan, kun alan tarvita niitä.
Nyt, kun sydän alkoi laukata, soitin keskiyöllä VKS päivystykseen. Minut kutsuttiin sairaalaan, jossa osaavat, ja ystävälliset henkilöt hoitivat minut normaalitilaan vuorokauden sisällä. Kiitos Vaasan keskussairaalan hyvästä hoitotyöstä!
Meidän, jotka uskomme Jumalan auttavaan voimaan, on hyvä rukoilla Soten onnistumisen puolesta kaikkialla Suomessa, ja sen suuren henkilökuntamäärän puolesta, joka siihen osallistuu. Työ on raskasta. Rukoillaan terveyttä ja voimia työntekijöille. Saamme olla kiitollisia, että saamme yhteiskunnalta hoitoa vauvasta vaariin.
Kiitos, rakas Jumala, että Sinä olet ylilääkäri aina, kun on kysymys meidän ihmisten elämästä ja kuolemasta. Kiitos, että Sinun tahtosi tapahtuu meidän elämässämme. Sinulla on hyvä tahto lapsiasi kohtaan. Sinä tiedät tarpeemme ja päiviemme määrän. Kiitos, rakas Jumala, että hoidat kansaamme ja annat viisautta ja voimia kaikille, jotka Sotea toteuttavat. Kiitos, Isä, että Sinä pidät huolen kaikista omistasi jokaisena päivänämme. Aamen.
Tänä aamuna, 9.1.2016, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti