torstai 29. huhtikuuta 2010

Mitä on onnellisuus?

Rakas Lähimmäiseni! Oletko huomannut, että nykyaikana on alettu etsiä onnellisuutta asettamalla onnellisuusfoorumi jossa yritetään tutkia, kuinka onnellisuus voidaan saavuttaa. Eilen aamulla kuulin sattumoisin aamu-tv:stä, että kaksi nuorta miestä ovat julkistaneet onnellisuusmanifestin. He pohtivat, että jatkuva bruttokansantuotteen kasvu ei tuo onnellisuutta. Kulutus ei sitä tuo, eikä raha. Toisiko köyhyyden vähentäminen? Tultiin siihen päätelmään. että aktiivisen vapaa-ajan lisääminen
tekee ihmisen onnelliseksi. Pitäisi lisätä rakenteita, joilla saisi vapaa-ajan mielekkääksi. Lopuksi kuulin toiveen, että onnellisuus ja hyvinvointi pitäisi ottaa politiikan tavoitteeksi.

Minä epäilen sitä, että pelkkä vapaa-ajan lisääminen tekisi onnelliseksi. Jos riitelevä perhe saa lisää vapaa-aikaa, heillä on riita-aikaa entistä enemmän. Minä kehottaisin noita nuoria kuuntelemaan Jeesusta. Hänellä on avain mielenmuutokseen. Rakkaus muuttaa maailman. Raamatusta löysin yhden lauseen, joka puhui onnellisuudesta: ”Onnellinen se ihminen, joka on aralla tunnolla.” Sananl. 28:14. Tämä lause viittaa siihen, että onnellisuuden lähde on sisäisessä elämässä. Joka tosissaan etsii onnea, tutkikoon sydäntänsä ja asennettaan muihin ihmisiin.

Minä voin todistaa Sinulle, että Jeesus toi minun elämääni todellisen onnen. Jumalan Rakkaus muutti elämäni. Voin täysin sydämin yhtyä Psalmin sanaan: ”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä”. Ps. 73:28. Kun Jeesus tuli elämääni, löysin syyllisyyteni. Jeesus armahti, ja antoi sisäisen rauhan. Pyhä Henki tiedotti minun itsekkäälle mielelleni, että toiset ihmiset on otettava huomioon. Tärkeäksi tuli Jeesuksen sana: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen tämän vertainen on: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Matt. 22:37-39. Toisin sanoen on elettävä ”aralla tunnolla”. Joka päivä saa rukouksessa pyytää, että Jeesus pysyy lähellä ja Jumalan rakkaus saa vaikuttaa elämässämme. Rakas Lähimmäiseni, jos et vielä tunne Jeesusta, huuda Häntä avuksesi, Hän tulee elämääsi, Hän armahtaa ja tuo siihen Jumalan rakkauden.

Tänä aamuna, 29.4.2010, rakkaudella Mummi

6 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Kyllä minä olen valmis myös ehdottamaan Jeesusta oveksi ONNELLISUUTEEN.
Vahinko, kun noihin ohjelmiin ei pääse huutamaan omaa kommenttiaan väliin ;)
Minulla on tapana kommentoida radion aamuhartauksien pitäjille useahkosti :( isoon ääneen.
Pitäisi aina heti kirjoittaa sähköpostia, mutta jotenkin sitä aina velttoontuu siinä aamutoimiessa.

mummi kirjoitti...

Kaisa rakas! Sinulla on sana hallussasi, kirjoita Sinä noille pojille, että Jeesuksella on parhaat opit. Osoitteet saat varmaan aamu-Tv:stä. Kiitos, että kommentoit juttujani. Minä pidän Sinun sanoistasi, mutta en osaa kommentoida. Kukahan neuvois? Mummi

Kirsti kirjoitti...

Ihana kirjoitus rakas mummi,
sisareni Herrassa!
Sananl."onnellinen se ihminen, joka on aralla tunnolla". Se on totta!
Jeesus tuo todellisen onnen,sisäinen elämä Hänen kanssaan.
"Minun onneni on olla Jumalaa lähellä".
Kaksoiskäsky:"rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi,kaikesta sielustasi ja kaiketa mielestäsi"ja "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Sinulla on ihana usko ja rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäisiin.
Tätä luki iloiten ja aralla tunnolla.
Siunausta!

mummi kirjoitti...

Kiitos Kirsti, että sydämesi yhtyy minun sanoihini. Aina meidän on oltava aralla tunnolla ja kyselltävä Pyhän Hengen tietä. Ple siunattu, samoin perhekuntasi. Muistan kataa ja Jania! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Rakas mummi.Kiitos näiden hyvien tekstiesi jakamisesta.
Onnellisuutta etsitään monesti,mutta olen törmännyt sellaiseen,että haetaan hetkellistä onnen tunnetta,mutta sitten taas tuntuu tyhjältä.Jeesus antaa onnen.Onniahan tulee siittä,että on rauha hänen kanssansa.Kiitos muistamisestasi.
Olet ihana:))

Kata

mummi kirjoitti...

Kata, rakas nuori ystäväni, kiitos sanoistasi. Sinä ymmärrät, että Jeesus tuo pysyvän onnen. On hienoa, että voitte Janin kanssa jakaa sen onnen. Hän antaa teille sen, mitä sydämenne halajaa. Kiitetään! Mummi