lauantai 27. syyskuuta 2014

Paavali puhuu meille

Rakas Lähimmäiseni, eilen illalla meillä oli raamattupiiri. Muutama ystävä seurakunnasta tuli lukemaan kanssani efesolaiskirjeen ensimmäistä lukua. En lakkaa ihmettelemästä sitä, mikä lääke Jumalan Sana on mummin sydämelle. Kiitos, Jeesus, että Sinä yhdistät meidät ja vahvistat uskoamme, kun olemme Sinun nimessäsi koolla! Paavali on kirjoittanut kirjeensä efesolaisille jo yli 2000 vuotta sitten, mutta Sana on tuore ja elävä meidänkin lukea! Ilosanoma Jeesuksesta on virvoittava voima! Nautitaan sitä:

"Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän on nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva; hän oli yhdistänyt yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä. Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niinkuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.
Kristukseen te nyt uskotte, kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi."

"Kristus, kirkon pää. Saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani. Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on  hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa, ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakunnan pääksi. Seurakunata on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää."

Kiitos, rakas Jumala, elävästä Sanastasi, joka parantaa ja yhdistää meidät!

Tänä aamuna, 27.9.2014, rakkaudella Mummi


2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kiitos taas hyvästä sanasta.
Siunausta viikonloppuusi.♥

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakas Sylvi, Herra olkoon kanssane ja siunatkoon Teitä kaikessa! Mummi