perjantai 19. syyskuuta 2014

"Tapahtukoon sinun tahtosi"

Rakas Lähimmäiseni, onko Sinusta vaikea rukoilla: "tapahtukoon sinun tahtosi?" Jumalalla on hyvä tahto meitä kaikkia lapsiaan kohtaan. Hän tietää, mikä on parasta meille. Sentähden saamme turvallisesti rukoilla Jeesuksen opettaman Isä- meidän rukouksen. Se on hyvä turva meidän jokaiseen päiväämme.  Muistetaan rukoilla Israelin ja kaikkien sodista kärsivien kansojen puolesta, että rauha palaisi. Isä kuulee lastensa rukoukset. Luther pohtii Isä- meidän rukousta. Hän tarjoaaa meille mannaa:


Matt. 6:10
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Tässä
rukouksessa me tuomitsemme itsemme ja syytämme itseämme omilla
sanoillamme, että me olemme olleet tottelemattomia Jumalaa kohtaan
emmekä tee hänen tahtoaan. Sillä jos laitamme olisi niin, että tekisimme
Jumalan tahdon, tämä rukous olisi turha. Siksi on kauheaa kuulla, kun
sanomme: Tapahtukoon sinun tahtosi. Sillä täytyy olla totta, ettemme tee
emmekä ole tehneet Jumalan tahtoa, koska me vasta rukoilemme sen
tapahtumista.

Kuka voi nyt olla ylpeä tai kuka voi kestää oman rukouksensa edessä?
Tämä rukous vaikuttaa näin ollen perusteellisen nöyryyden ja Jumalan ja
hänen tuomionsa pelon, niin että ihminen tulee iloiseksi, jos hän vain
voi vapautua Jumalan tuomiosta ja kestää pelkästään armosta ja
laupeudesta.

Vanhurskaus on sitä, että tuomittuamme ja tunnettuamme näin itsemme emme
menetä rohkeuttamme Jumalan tuomion edessä, johon tämä rukous osoittaa
meidän olevan syypäitä, vaan pakenemme Jumalan armoon. Sillä Jumalan
edessä vanhurskas on ihminen, joka tunnustaa nöyrästi
tottelemattomuutensa ja syntinsä sekä ansaitsemansa tuomion ja rukoilee
sydämestään armoa eikä epäile, että se annetaan hänelle. Hänen
lohdutuksensa ja luottamuksensa ei ole hänen teoissaan, vaan pelkässä
Jumalan laupeudessa.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 19.9.2014, rakkaudella Mummi

_____________________

Ei kommentteja: