maanantai 28. syyskuuta 2015

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, herään puoli viideltä ja tarkistan heti, näkyykö kuu taivaalla. Pikkuisen pilkotti pilviverhon takaa. Tänä aamuna pitäisi näkyä punainen kuu. Ilmiö, joka mummiakin kummastuttaa, Voisipa sen kuvata! Ihmetellä pitää ihmisen viisautta, kun hän on tämänkin ilmiön näkymisen laskenut! Ihmetellä ja kunnioittaa saa Kaikkivaltiasta Luojaa, joka on koko maailmankaikkeuden luonut ja järjestänyt. Siinä vasta laskutaitoa on tarvittu!

Martti Luther tarjoaa meille mannaa maanantaina: Opitaan siitä.

Gal. 5:13
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden
olla yllykkeeksi lihalle. Kristitty on sellainen ihminen, joka tekee
aivan samoja tekoja kuin muutkin, paitsi että hänen omantuntonsa tila on
toinen. On kahdenlaista saarnaa, lakia ja evankeliumia. Omalletunnolle
ei saa saarnata mitään lakia eikä käsille mitään evankeliumia.

Omalletunnolle on saarnattava, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja
pelastuu ainoastaan uskon kautta Jeesukseen, ei minkään teon kautta.
Ulkonaisen elämän, vanhan ihmisen, tehtäväksi sen sijaan on pantava
kaikki lain vaatimukset. Näin laki pysyy ulkopuolella, mutta evankeliumi
sisäpuolella. Laki ei tee mitään muuta kuin vaatii, pakottaa ja pitää
kansaa kurissa. Paavali sanoo käyttäneensä sitä näin: Minä kuritan
ruumistani ja masennan sitä.  Koko laki pidetään, mutta kuitenkin
sanotaan: Ei tämä auta sydäntä eikä omaatuntoa.

Jos käännämme asian päinvastaiseksi antamalla lain vallita omaatuntoa ja
sallimalla lihalle vapauden, olemme kääntäneet asian nurin. Niin
muutamat tekevät sanoessaan: Koska hyvät teot eivät auta pelastukseen,
elän vapaasti.

Opi siis tekemään oikein ero: omantunnon pidät vapaana ja ruumiille
panet lain, etkä tee päinvastoin sitomalla kummankin tai jättämällä
kummankin vapaaksi.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 28.9.2015, rakkaudella Mummi

Ps. H-hetkellä kuu oli paaksun pilven takana. En saanut kuvaa.

3 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

KUNNIA Kaikkivaltiaalle Luojalle Hänen mittaamattomista viisauksistaan!
Mitä enemmän ihmiset tutkivat ja laskevat, hienosti onnistuen siinä, ne kaikki lujittavat ja vahvistavat niiden olevan Kaikkivaltiaan Luojan luomistyötä!

Terttumarja kirjoitti...

Ei näkynyt kuunpimennystä eikä verenpunaista kuuta täälläkään!
No, jospa illalla nähtäisiin se superkuu. Viimeksihän se näkyi pari vuotta sitten, silloin sain sen kuvattua.
Meillä on hienoja luonnonilmiöitä katseltavana.

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakkaat ystävät, Kirsti ja Rosina, Luojamme ihmeitä saamme katsella joka päivä! Iloitaan siitä, että Hän on kanssamme Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä! Mummi.