maanantai 26. lokakuuta 2009

"Kohti kotia"

Lähimmäiseni. tuon Sinulle terveisiä Kirkko-oopperasta ”Kohti kotia”, jonka on säveltänyt Ilkka Kuusisto ja libreton on tehnyt Pia Perkiö. Oopperassa oli vaikuttava kuvaus lapsista, jotka elivät koti-ikäväänsä vieraalla maalla kaukana. Sisarusten äänet soivat hyvin yhteen, kun he kertasivat: ”Minä muistan! Isä kantoi minua. Äiti lauloi minulle. Minä muistan!” Koskettava oli myös kohtaus, jossa pappi lohdutti lapsiaan surevaa äitiä: ”Tuskansa kantaa silmiltä piilossa jokainen. alttarille voisi jo jättää sen. Onhan armon Istuin kodin ovena nyt, sisään kutsuvat kädet nuo lävistetyt.” Tähän kuoro jatkaa: ”Kaikki kadonneet ja menetetyt, kaikki eksyneet ja unohtuneet, kaikki maahan poljetut ja suojaa vailla olevat opasta turvaan, johdata kotiin, nosta syliisi armon Herra, Kaikkivaltias Jumala!” Loppunousuna oli kuoron pitkä ja mahtava Jumalan ylistys, joka päättyi sanoihin: ” Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Hallelujaa!” Saimme pyyhkiä kyyneliä ja saimme yhtyä kolmeen iki-ihanaan virteen yhdessä kuoron kanssa! Kiitos teille, oopperan tekijät ja esiintyjät, kiitos soittajat, Vaasan oopperan kuoro ja pienet opastajalinnut! Annoitte meille hyvän taide-elämyksen!

Jumalan läsnäolo ja Hänen ylistyksensä kaikui runsaana koko esityksen ajan. Ooppera perustui Topeliuksen tarinaan ”Koivu ja tähti”, jonka me vanhemmat ainakin muistamme. Aika 1700-luvulla oli ihan toinen kuin nykyään, lasten kotiinpaluussa tarvittiin todella paljon Jumalan siunausta ja johdatusta. Monet palasivat onnellisesti kotiinsa jopa Siperiasta asti hyvän Jumalan johdattamina, kertoo perimätieto.

Tulin hyvin kiitollisena kotiin Kotikirkostamme. Jumala on hyvä! Hän antaa ilon nauttia musiikista. Hän antaa kyvyn eläytyä hyvään esitykseen niin, että saa itkeä sydämestään ryöstettyjen lasten kohtaloa. Hän antaa toisessa hetkessä iloita kuoron sointuvasta ja mahtavasta laulusta, niin, että kylmät väreet kulkevat selässä edestakaisin. Kiitos, Herra, kokemuksesta! Jumala, Isämme, on rikas antaja! Lähimmäiseni, kaikilla meillä on tänäänkin aihetta kiittää hyvää Jumalaa Hänen siunauksestaan ja johdatuksestaan matkallamme kohti Kotia!

Tänä aamuna, 26.10.2009, ilolla Mummi