lauantai 31. lokakuuta 2009

Turva Jumalassa

Rakas lähimmäiseni. Tänään on pyhäinpäivä. Muistamme kaikkia niitä rakkaitamme, jotka ovat päässeet jo Taivaan kotiin. On hyvä, että on tällainen muistopäivä. Kaikkein kiireisimmätkin käyvät kävelemässä hautausmaalla ja sytyttävät kynttilän omaistensa muistolle. Meidän on hyvä hiljentyä tänään kiittämään Jumalaa siitä, että Hän pitää huolen heistä ja meistä, jotka vielä elämme täällä maailmassa.

Näinä päivinä olemme kuulleet uutisissa kerrottavan sikainfluenssan leviämisestä uusille ja uusille paikkakunnille. Monet ihmiset pelkäävät tuota flunssaa sen tähden, että siihen saattaa kuolla. Saatammehan me kuolla ilman tätä tartuntaakin. Huomaatko, Lähimmäiseni, että elämämme on Jumalan kädessä myös sinä päivänä, jos ja kun saamme tartunnan. Meidän Taivaallinen Isämme sanoo meille: ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä”. (Jesaja 41: 10). Meillä on kolmiyhteisen Jumalan turva ja suoja joka päivä. Jeesus, Vapahtajamme, pitää huolen, että sydän on vapaa. Ei tarvitse murehtia eikä pitää painolasteja. Pyhä Henki muistuttaa, että nyt on levättävä. Taivaallinen Isä vahvistaa meitä niin terveinä kuin sairasvuoteellakin. Olemme Hänen kädessään elimmepä tai kuolimme. Hän tietää päiviemme määrän. Me saamme turvata Häneen tänään ja joka päivä.

Me voimme itse tehdä paljon tartunnan ehkäisemiseksi niin kuin Sinäkin hyvin tiedät. Voimme rukoilla, että flunssa ei tarttuisi. Me voimme pestä kätemme aina kun tulemme kotiin ja ennen syöntiä. Marjat ja hedelmät lisäävät vastustuskykyämme, syödään niitä runsaasti. liikutaan paljon ulkona ja vältetään suuria yleisömääriä. Ennen kaikkea, Lähimmäiseni, luotetaan Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa joka päivä!

”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla”. Virsi 397: 1 säkeistö.

Tänä aamuna ,31.10.2009, ilolla Mummi