maanantai 18. marraskuuta 2013

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, "päivänkoitossa annan käteni Sinulle, Jumala, en tahdo olla tekemisissä minkään pahan kanssa, taluta sinä, Kaikkivaltias, minua kädestä tämä uusi päivänmatka. Tahdon olla järkkymätön ja hallita intohimoni. Minua hävettää, että vielä vanhoilla päivilläni olen näin holtiton, minä, joka olen pyhän pöytäsi vieras. Katso, mitä toivon, Kristukseni, ja ohjaa kulkuani."

Sanan aika, antoi näin sattuvan aamurukouksen, kiitos Siitä! Eilinen Pyhä Messu, Isän läsnäolo ja puhuttelu, ja ennen nukkumista lukemani Sana, antoivat minulle hyvän levon. Nukuin kahdeksaan ja nyt on jo kiire jumppaan. Rakas lukijani, tänä aamuna, 18.11.2013, nautitaan mannaa, se antaa meille ravintoa, rakkaudella Mummi.    

1. Kor. 1:21

Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla
tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen
kautta pelastaa ne, jotka uskovat. Ellei uskovien järki ponnistelisi
tätä Jumalan viisautta vastaan, meillä olisi jo tässä elämässä paratiisi
ja pelkkää iloa vailla surua ja huolta. Mutta turmelus on todellisuutta
pyhissäkin. Se vastustaa Jumalan viisautta ja kokee, että Jumala ei
kuule syntisen rukouksia, vaan vihaa heitä. Tämä on lihallisen
turmeluksen viisautta, joka vastustaa Jumalan viisautta. Yllä olevin
sanoin apostoli käy siis tämän maailman viisauden kimppuun aivan kuin
hän sanoisi: Maailman viisaus on ilmeinen ja kaikille tuttu. Se on
ihanan kaunista, mutta Jumalan silmissä se on täysin arvotonta, jopa
silkkaa valhetta ja hulluutta. Oikeaa joskin salattua viisautta on
ainoastaan se, että tunnustetaan Jumala yksin vanhurskaaksi ja että me
kaikki olemme syntisiä. Tunnustetaan myös, että Jumala ei tahdo hylätä
syntisiä, jotka turvautuvat hänen laupeuteensa, vaikka eivät ole sitä
ansainneet. Hän tahtoo tehdä heidät autuaiksi armosta, ilmaiseksi.

Tämä on se Jumalan viisaus. Mutta kirottua on kaikki se, mitä tämän
vastaisesti opetetaan, uskotaan tai tehdään iankaikkisen elämän
voittamiseksi. Jumalalle kelpaa näet vain tämä salattu viisaus ja voima.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Ei kommentteja: