tiistai 19. marraskuuta 2013

Paimenpsalmi.

Rakas Lähimmäiseni, Sinä, jota tänä aamuna paleltaa; rukoillaan yhdessä Sinulle Isän läsnäoloa, oman Vapahtajan armohoitoa ja Pyhän Hengen kosketusta! Tieto siitä, attä Pyhä Jumala on ottanut Sinut vierihoitoon, tuo turvallisuuden, jota me tarvitsemme. Se tuo tulevaisuuden ja toivon! Raamattu sen meille todistaa! Luetaan sitä. Kun avaan Raamatun, avautuu minulle Paimenpsalmi. Se turvallisuuden tuoja:

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäille niityille hän vie minut lepäämään. Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä  sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti." Psalmi 23.

Eilen kävin ystävän luona. Hän on toipunut lonkkaleikkauksesta ja asuu yksin perheensä entisessä asunnossa niinkuin minäkin. Meillä molemmilla on tieto siitä, että Herra on meidän Paimenemme! Hän elää kanssamme kaikessa!

Hänessä on meidän tulevaisuutemme ja toivomme. Kiitimme siitä, että poikamme perheineen tulevat kaukaakin meitä katsomaan. Se on erityislahja! Kiitimme ystävyydestä ja siitä, että löytyy apua töihin, joita emme itse jaksa tehdä. Iällisinäkin voimme elää täyttä elämää Isän hoidossa ja yhtyä Paimenpsalmiin kiittämään hyvää Jumalaa!

Tänä aamuna, 19.11.2013, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: