Rakas Lähimmäiseni, näinä päivinä olen ihmetellyt ja kiittänyt! Isä on antanut minulle paljon uusia lukijoita, Amerikasta, Ranskasta, Venäjältä ja Suomesta. Kuinka mummin blogi kiinnostaa yhtäkkiä niin monia, että sivulla kävijöitä on jopa 300 päivässä! Kiitos, Taivaallinen Isäni, Sinä teet ihmeitä ylitse määrän! Ole Siunattu, rakas lukijani, Taivaan Luoja yhdistää meidät Sanallaan!
Kiitän Isää ja ystävääni taide-elämyksestä, jonka sain kokea eilen illalla. Ystävä antoi liput Vaasan Kaupunginorkesterin 40-vuotiskonserttiin. Solisti oli mustasaaressa syntynyt maailmalla menestynyt lalajatar Camilla Nylund. Hän lauloi tunteella ihmissuhteista, nälästä ja Jumala-kaipuusta. Kapellimesari James Lowe johti orkesteria mahtavasti. Juhla päättyi Ludvik van Beethovenin Sinfoniaan Nro 2 D-duuriin. Tyytyväinen salintäysi yleisö kiitti taiteilijoita pitkillä aploodeilla.
Muistatko, kuinka uskonpuhdistaja Martti Luther puhui voimallisesti kielen synnistä 3.11.-14? Eipä tehnyt mieli panetella lähimmäistä kun sen oli lukenut! Luin Jaakobin kirjettä ja huomasin hänenkin puhuvan kielen synnistä. Kirjaan sen tähän:
"Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa oljymarjoja eikä viinipuu viikunoita. Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä. Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. mutta jos teillä on katkera, kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista sielullista, riivaajien viisautta.
Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjästys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille." Rakas Jumala, varjele meidät kielen synneistä! Aamen
Tänä aamuna, 6.11. 2014, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti