Rakas Lähimmäiseni, olen ollut taas, kuin Liisa ihmemaassa, kun olen lähtenyt seikkailemaan tällä ihmekoneellani. Innostus muuttui suureksi peloksi, mihin avaruuksiin joudunkaan ja eksyn uutta polkua etsiessäni. Hätäpäissäni poistin kuvanikin koneesta. Ystävä sai puhua kauan, ennenkuin rauhotuin. Isä, anna minun pysyä omalla turvallisella "tontillani". Sinä olet kanssani tässä ja nyt, Kolmiyhteinen Jumalani. Ei minulta mitään puutu. Kiitos, Isä, että rauhoitit minut uneen aamuyöstä! Aamen.
Kun avaan "Hiljaisuuden rukouksia", kirjan, löydän Sinulle, rakas Lähimmäiseni, ja itselleni rauhoittavan aamurukouksen tähän päivään:
"Taivaallinen Isä - ei kukaan ole minua niin lähellä kuin sinä. Sinä ikävöit ja rakastat minua, kokonaan, varauksitta. Sinä ymmärrät minua olemukseni syvyyksiin saakka, jonne en itse yllä luotaamaan ajatuksiani ja tunteitani. Sinussa on elämän alku, sillä sinä olet elämän lähde. Sen elävässä virrassa saan uudistua koko ajan: kaikki minun lähteeni ovat sinussa.
Sinussa olen vapaa ihminen, jonka ei ole tarpeen kysyä muuta kuin mitä sinä minusta tahdot. Sinun edessäsi saan kysellä kutsumustani päivästä päivään. Kaiken epäonnistumisen saan jättää sinun rakkautesi varaan ja vaeltaa eteenpäin, tietäen, että sinä tiedät, mitä tehtäviä sinä vielä minulle annat. Kiitos, että saan olla luonasi - sinussa - aina." sivu 15.
Rakas Taivaallinen Isä, johdata Sinä meitä kaiken ikäisiä lapsiasi sanasi äärellä. Taluta ja hoida kädestä pitäen. Sinä tiedät meidän voimamme. Aamen.
Tänä aamuna, 9.6.2015, rakkaudella Mummi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kaunis teksti, kiitos siitä.
Kiitos, Anneli A. Mummi
Lähetä kommentti