sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Jeesus on Voittaja

Rakas Lähimmäiseni, olemme heränneet lepopäivän aamuun. Kiitetään siitä, että Jeesus siunasi meille armollisen unen, mikään ristiriita ei meitä valvottanut!

Kiusaus ja synti ovat niin vaikea asia, että mummi on pähkäillyt tunnin saamatta mitään aikaan. Aloitetaan alusta:

1 Mooses. 3: 1-7(8-19) Aadam ja Eeva elivät pratiisissa onnellisina Jumalan yhteydessä, mutta langettuaan kiusaukseen tehdä Jumalan tahtoa vastaan, he huomasivat, että yhteys Jumalaan katkesi. Käärme houkutteli heidät syömään hyvän ja pahantiedon puusta, josta Jumala oli kieltänyt syömästä. Synti erotti heidät Jumalasta. Syntiinlankeemus oli tosiasia. Me kaikki joudumme kiusaukseen, mutta Jeesus armahtaa, kun Häntä avuksi huudamme. Jumala lähetti Jeesuksen. oman rakkaan Poikansa maailmaan paelastamaan meidät ihmiset synnin orjuudesta. Mikä ihmiselle on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista. Jeesus pesee pois syntimme, ja paluttaa meidät Isän yhteyteen.

Tämän sunnuntain aihe on "Jeesus kiusausten voittaja." Markus 1: 9-13 evankeliumi kertoo lyhyesti: "Ja niinä päivinä Jeesus tuli galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Ja heti vedestä noustuaan, hän näki  taivasten aukeavan ja Hengen niin kuin kyyhkysen laskeutuvan häneen. Ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas poikani, sinuun minä olen mielistynyt. Kohta sen jälkeen Henki ajoi hänet erämaahan. Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä päivää, ja saatana kiusasi häntä, ja hän oli petojen seassa ja enkelit tekivät hänelle palvelusta."

Hebr. 2: 9 ja 17-18: "Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa"..."Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa."

Kiitos Jeesus, että Sinä etsit eksyneitä ja tuot maailman pettämät lapset armosta takaisin taivastielle. Kiitos, että autat kiusattuja! Kiitos, että Sinä palautat meidät Isän Jumalan yhteyteen, kun annat syntimme anteeksi Pyhän veresi voimalla!Aamen

Tänä aamuna, 22.2.2015, rakkaudella Mummi




Ei kommentteja: