sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

"Sinä saat lohdutuksen."

Rakas Lähimmäiseni, tämän sunnuntain otsikko on: "Kadonnut ja jälleen löytynyt". Tämä on toivon sunnuntai. Jos olet murheellinen siitä, että olet kadottanut yhteyden Vapahtajaasi, olet onnen- pekka, sillä Jeesus kuulee, kun Hänelle syntisi tunnustat. Hän armahtaa. Hän on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan. Seurakunnan jumalanpalveluksessa saamme kaikki tunnustaa syntimme ja omistaa Jeesuksen anteeksiannon ehtoollisella. Mennään kaikki armoalttarille uudistamaan yhteys Jeesukseen ja toinen toisiimme!

Juha vähäsarja on valinnut tähän päivään Jeesuksen sanan. Matt.5:4: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen."

"Kun Herramme Jeesus Kristus sanoo sinulle, että saat murheissasi ollessasi lohdutuksen, se tarkoittaa, että sinä todella tulet saamaan lohdutuksen. Jumalan sana ei koskaan valehtele. Uskon voi menettää, toivon ja rakkauden myös, mutta Jumalan sana on totta ja pysyy voimassa aikojen loppuun saakka. Kun me hädässämme tartumme vaikka vain yhteen Raamatun sanan lupaukseen kuin hukkuva oljenkorteen, emmekä päästä irti, niin me saamme huomata kuinka totta  Jumalan lupaukset ovat.
Sinulle murheen murtamalle, tuo Herramme tänään terveiset: sinä tulet saamaan lohdutuksen. Vaikka nyt olisi kuinka pimeä yö tahansa. Vaikka tie näyttäisi olevan hukassa ja karttaakin alat jo epäillä. Kaikesta huolimatta Jumalan lupaus pitää. Sinä saat lohdutuksen."

Kiitos, Isä, että ystäväni jaksaa uskoa Sanasi lupauksiin odottaessaan parantumista. Kiitos, Isä, että Sinä lupaat lohdutuksen kaikille murheellisille, Sinua avuksi huutaville. Aamen.

Tänä aamuna, 21.5.2015, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

mummi kirjoitti...

Rakkaat rukoilijat, sain Irman puhelimeen! Hän oli pirteä ja toiveikas. Viikon päästä sanoi olevansa kotona. Rukoillaan, että Jumala parantaa verisuonet. Uusittu läppä jaksaa nyt hoitaa sydämen verenkiertoa! Ihme on tapahtunut. Kiitetään Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä! Mummi

mummi kirjoitti...

Marja Tuononen, terveuloa lukijoideni joukkoon! Rukoilen puolestasi! Mummi

Kirsti kirjoitti...

Kiitos että vastasit pe 19.6. kommenttiini laulun sanoin Kun on turva Jumalassa turvassa on paremmassa... Se sopi ja sopii mitä parhaiten minulle!

mummi kirjoitti...

Kirsti rakas, näin Jeesus johdattaa meitä! Hän tiesi, että tarvitset niitä sanoja ja antoi ne minulle. Kiitetään!!! Mummi