Rakas Lähimmäiseni, koko yön satanut vettä! Salamat lensivät ja jyrisi, Tämäkö tarvittiin, että luonto puhkeaa täyteen kukoistukseensa? Sinä sen tiedät, Kaikkivaltias Jumala. Kiitos uudesta päivästä! Kiitos rakkaista, joita tänään saan kohdata! Kiitos Sanastasi, joka puhuttelee ja vapauttaa.
Nautitaan tänään mannaa. Huudetaan Jeesusta, Hän tuleee ja armahtaa!
Ps. 51:3
Jumala, ole minulle armollinen! Huomaa, että Daavid tässä huutaessaan
yhdistää nuo kaksi, jotka luonnostaan ovat erilaisia ja toisilleen
vastakkaisia: Jumalan, joka on pyhä, ja itsensä, syntisen. Huomaa myös,
että hän kiipeää Jumalan vihan suuren vuoren yli, joka erottaa Jumalan
ja Daavidin kauas toisistaan. Näin hän tulee Jumalan luo ja luottaa
hänen laupeuteensa.
Puhdas, evankelinen oppi korottaa korkealle Jumalan lain yläpuolelle
juuri luottamuksen Jumalan laupeuteen. Ei tosin ole vaikeaa sanoa:
Jumala, ole minulle armollinen, mutta vaikeaa on oikein rukoilla tuo
sana minulle. Tuo sana minulle näet estää koko rukouksemme, vaikka sen
pitäisi olla ainoana ja suurena rukouksen aiheena. Oppikaamme siis
Davidin antamasta esikuvasta ajattelemaan, että minulle-sanan sanoo
sangen suuri syntinen, jollainen Daavid oli, niin kuin hän itse
tunnustaa sanoessaan: Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on
minut synnissä siittänyt.
Oppikaamme siis myös se taito, että kaikki, mikä pyrkii vieroittamaan
meidät rukouksesta, on vain omiaan sitä enemmän kehottamaan meitä
huutamiseen ja rukoilemiseen. Sokean Bartimeuksenkin kerrotaan huutaneen
sitä kiivaammin, mitä enemmän kansa nuhteli häntä vaikenemaan.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tänä aamuna, 26.5.2016, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti