torstai 21. huhtikuuta 2016

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, nyt olen nukkunut liian myöhään! Anna anteeksi! "Kaksoissiskoni" Pirkko -Liisa  on viety päivystykseen. Huokaise rakas ystäväni Hänenkin puolestaan! Jeesus, Sinä olet lähellä meitä kaikkia. Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme.Hoida meitä kaikkia, jotka Sinua avuksi huudamme!

Kun tänään on ollut myöhäisempi herännäisyys, klikkaan meille Luthrin opetuksen. Nautitaan mannaa ja mietitään sitä:

Room. 15:3
Ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi. Vaikka hän oli pyhä ja täynnä
armoa, hän ei kuitenkaan halveksinut meitä eikä myöskään fariseusten
tavoin mielistynyt siihen, että hänellä oli jotakin, jota meillä ei
ollut. Häntä ei tyydyttänyt se, että meillä ei ollut mitään ja hänellä
oli kaikki. Hänhän olisi hyvin voinut tehdä näin, mutta hän päinvastoin
kärsi siitä, ettei meillä ollut mitään. Hän mietti, kuinka suhtautuisi
meihin, että me tulisimme hänen kaltaisikseen, että meilläkin olisi se,
mitä hänellä oli ja että me pääsisimme vapaiksi synneistämme. Kun tämä
ei voinut toteutua vähemmällä, hän antoi alttiiksi kaiken, mitä hän oli
ja mitä hänellä oli, sälyttäen päällensä syntimme ja ottaen ne pois. Hän
teki meidän mieliksemme, että se kelpaisi meille.

Kenet meistä olisi lunastettu, jos hän olisi suhtautunut meihin kuin
fariseus publikaaniin tai ylpeät heikkoihin syntisiin? Niinpä meidänkin
on suhtauduttava lähimmäisemme synteihin samalla tavalla kuin Herra on
tehnyt meille. Me emme saa tuomita, panetella ja halveksia, vaan meidän
on pyrittävä auttamaan häntä synneistä, vaikka se maksaisi henkemme ja
elämämme, tavaramme ja kunniamme ja kaiken, mitä meillä on. Kuka ikinä
menettelee toisin, tietäköön jo kadottaneensa Kristuksen ja olevansa
pakanallinen pyhä.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)


Tänä aamuna, 21.4.2016, rakkaudella Mummi.






Ei kommentteja: