Rakas Lähimmäiseni, katselin ja kuuntelin eilen illalla "Vaalien välissä"-ohjelmaa Tv 1:ssä. Kahdeksan maamme ylintä päättäjää istui valokeilassa silmiemme edessä, Suomi-laivan suunnannäyttäjät! Kovin heitteli myrsky purtta illan aikana, mutta ohjelman lopussa syttyi toivon kipinä. Tuli tyven, kun hallituksen miehille annettiin tunnustus! Kaikki näkivät, että samassa veneessä ollaan, yhteistyö on voimaa! Yhteistyöllä selvitään!
Aina on Suomessa ollut niin monta mieltä, kuin on miestäkin, mutta viisaat johtajat ovat ohjanneet Suomi-laivaa oikeaan suuntaan. Presidentti Kyösti Kallion kehoitus Suomen armeijalle jouluna 1939, on hyllyssäni. Kirjaan sen meille tänään. Kun Suomi laiva on nytkin myrskyn kourissa, se antaa ajattelemisen aihetta.
"Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.
"Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä." SNL. 14: 34."
Kyösti Kallio.
Rakas Lähimmäiseni, rukoillaan päättäjille ja koko kansallemme Jeesuksen Kristuksen mielenlaatua: "Siunataan, ei kirota! Toinen toisemme kunnioittamisessa kilpaillaan keskenämme!" Eiköhän me kaikki se tiedetä, että ihminen päättää, Jumala säätää!
Tänä aamuna, 8.4.2016, rakkaudella Mummi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti