sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pyhä Henki, Puolustaja.

Rakas Lähimmäiseni, olemme saaneet herätä sunnuntaiaamuun. Aurinko herättää yhden kevätkukan toisensa jälkeen kukkimaan ja todistamaan Jumalan voimasta. Kiitetään Jumalan läsnäolosta ja huolenpidosta. Kiitetään äitiydestä. Sekin on Jumalan lahja, jota tänään maassamme juhlitaan! Ja kiitetään seurakunnasta. Tänään saamme kokoontua sanankuuloon ja ehtoollispöytään kohtaamaan Vapahtajamme! Pyhä Henki antaa ilon ja vapauden sydämeen!

Tämän lepopäivän otsikko on Pyhän hengen odotus.
Kun Jeesus tulee sydämeemme, hän tuo myös Pyhän hengen ja Isän täydellisen rakkauden, joka karkoittaa pelon. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen työn meille.
Minun raamatussani Roomalaiskirjeen viides luku alkaa otsikolla: Varmuus pelastuksesta.
Kirjaan sen meille:

"Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on antanut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingoista, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Meistä ei ole itseämme auttamaan, mutta  Kristus kuoli Jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautansa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestaamme, kun vielä olimme syntisiä.

Kun hän nyt on vuodattanut verensä, tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki, Me saamme nyt riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen."

Tänä aamuna, 8.5.2016, rakkaudella mummi.

3 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Olet varmasti viettänyt hyvän äitienpäivän!
Toivotan sinulle runsasta Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan siunausta edelleenkin elämääsi.
Olen kiitollinen kaikesta tuestasi jota annoit minulle ja perheelleni sekä sähköpostin välityksellä että rukouksin eri kysymyksissäni viime vuoden puolella.

mummi kirjoitti...

Rakas Kirsti, kaikki kolme poikaani toivat ilon soitoillaan ja käynnillään. Kiitän Jumalaa heistä ja heidän perheistään! Kuinka Sinun äitienpäiväsi meni ja kuinka jaksat tänään. Haluatko kertoa? Rukoilen puolestasi, rakas Kirsti! Jeesus hoitaa, paimentaa! Mummi

Kirsti kirjoitti...

Kiitos sanoistasi!

Äitienpäiväni meni hyvin!

Laitoin tänään maanantaina 9.pvä lyhyen sähköpostin sinulle.