torstai 10. lokakuuta 2013

Pyhän Hengen sinetti.

Rakas Lähimmäiseni, Isä, Poika ja Pyhä Henki, Jumala vaikuttaa meissä kolmessa persoonassa. Tänään Luther saarnaa meille Pyhästä Hengestä. Kiitetään tästä sanasta! mummi

Ef. 1:13

Teihinkin on - uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.
Emme saa epäillä, vaan olla vakuuttuneita siitä, että Pyhä Henki asuu
meissä. Se joka näkee itsessään halua ja rakkautta Jumalan sanaan ja
mielellään kuulee, puhuu, ajattelee ja kirjoittaa Kristuksesta,
tietäköön ettei se ole hänessä mikään luontainen taipumus. Se on Pyhän
Hengen lahja.

Kun mielellämme kuulemme saarnattavan Kristuksesta, Jumalan Pojasta,
joka tuli meidän tähtemme ihmiseksi ja lain alaiseksi, Herra, meidän
Jumalamme lähettää varmasti tämän uskon saarnan kautta sydämiimme Pyhän
Hengen. Hyvin hyödyllistä onkin, että uskovat ovat vakuuttuneita siitä,
että heillä on Pyhä Henki. Totuttautukoon siis jokainen jatkuvasti
pitämään totena sitä, että hän on suljettu Jumalan armoon ja että hän
itse tekoineen miellyttää Herraa, meidän Jumalaamme. Mikäli hän on tästä
epävarma, pyrkiköön vakaasti pääsemään varmuuteen.

Tällaista halua ja rakkautta Kristukseen ja hänen sanaansa emme
kuitenkaan saa inhimillisen kykymme emmekä ahkeran harjoituksen varassa.
Yksin Pyhä Henki vaikuttaa sen, että kuulemme mielellämme Kristuksesta
emmekä mitään harrasta niin paljon kuin hänen evankeliuminsa tunnetuksi
tekemistä, että monet siihen kääntyisivät.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 10.10.2013, rakkaudella Mummi.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä.
Kiitos rohkaisun sanoista ja kiitos rukouksista!
Kaikkeuden Herra siunatkoon päiväsi ja itse kunkin päivän ja tulevat päivät.
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas veli, vieläkin kehoitan Sinua, ala kiittää. Kohta huomaat kiittäväsi täydestä sydämestäsi siitä täydestä rakkaudesta,ja armosta minkä osaksesi saat. Se ei ole hulten höpinää vaan iloa ja riemua Pyhässä Hengessä! Herra sen Sinulle antakoon!Ja Herra siunatkoon päiväsi! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä.
Ymmärrän, että Jumala todellakin ON kaiken kiitoksen arvoinen.
Ymmärrän senkin, että Sana kehottaa, suorastaan käskee kiittämään.
Tahdon sanoa Jumalalle, ja sinulle, että totisesti tahdon kiittää Häntä kaikesta Hänen armostaan, kaikesta, mitä Hän on.
Samalla rukoilen, että kiitos todella kumpuaa täydestä sydämestä ja sielun pohjasta. Sitä tahdon.
Kiitos Mummi, kun muistutat kiittämisen tärkeydestä.
Kiitos ei ole "tekniikka- eikä taitolaji", vaan, kuten sanoit: Se on Jumalan tahto.
Sain tässä ajatuksen: "Kiittämättömyys antaa kunnian viholliselle. Jumalan kiittäminen karkottaa vihollisen."

Abba-Isä. Anna anteeksi, että niin vähän olen sinua kiittänyt! Kiitos, että uudestaan ja uudestaan saan armon tulla Karitsan verellä pestäväksi! Kiitos Kaikkeuden Herra ja Luoja, Isä Jeesuksen Pyhässä nimessä. Aamen.
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, kylläpä sait hienon ajatuksen! Uskon, että Pyhä Henki sen sinulle antoi! Olen nähnyt monta ihmettä. Kun henkilö on kiinnittänyt katseensa Jeesukseen ja alkanut kiittää, hän on saanut lujan uskon ja kiitos ja ylistys on pulpunnut spontaanisti. Apea, turhautunut mieli on muuttunut valoisaksi, vapautuneeksi. Jumalan rakkaus on tullut kiusaajan syytösten sijaan. Jeesus muuttaa todella kivisydämen lihasydämeksi. Joko kyllästytän Sinut? Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä.
Et todellakaan kyllästytä. Olen kiitollinen tästä yhteydestä ja ajatustenvaihdosta. Ja ennenkaikkea rukouksista ja esirukouksista, joita juuri nyt koen kovasti tarvitsevani.

Valo, ilo, siunaus ja Jeesuksen läsnöolo päivääsi. Meidän kaikkien päiväämme.
t. yx waari

Anonyymi kirjoitti...

Mummi!
Onko kaikki hyvin, kun sinulta ei ole tälle Perjantaipäivälle tekstiä?
Toivon ja rukoilen, että voit hyvin ja pysyt terveenä "niinkuin sinun sielusikin menestyy".
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Kaikki rakkaat lukijani, tänä aamuna nukuin yli kahdeksaan ja sitten piti lähteä kaupungille ja on ollut asioita koko päivälle. En minä joka aamu ole muutenkaan kirjoitellut. Kirjoitan vain silloin kun Isä antaa aiheen tai te kyselette. Nyt toivotan kaikille kauniita unia Isän sylissä! Mummi.

Anonyymi kirjoitti...

Mummi.
Helpotus kuulla, että olet kunnossa - ehdin jo huolestua.
Ja kiitos, että mainitsit, että et joka päivä muutenkaan välttämättä kirjoita - ja kukapa sitä jaksaisikaan.

Olen Herran edessä pyytäen, että Hän, suuri ja ainoa Jumala, vieläkin voisi armossaan ottaa elämäni siihen käyttöön ja tarkoitukseen kuin Hän on aikojen alussa suunnitellut. Jeesuksen tähden ja oman itsensä tähden, Hänen nimelleen kunniaksi ja kiitokseksi.
Minä olen hakenut niin paljon mutkia elämäni aikana, tehnyt vääriä valintoja ja syntiä.
Mutta tahdon sanoa: Oi Jumala! Tässä olen - eheytä sinä armossasi Jeesuksen tähden nämä rauniot niin, että voin ja osaan elää sinun tahdossasi, nimellesi kunniaksi!

Sielu ei voi saada rauhaa, ennen kuin on löytänyt oman paikkansa Jumalan suunnitelmassa, Jeesuksen maailmanlaajuisessa seurakuntaruumiissa.

Herran siunaus itse kullekin.
t. yx waari