lauantai 20. joulukuuta 2014

Lähimmäisten kanssa


Rakas Lähimmäiseni, Isä on varjellut meidät uuteen aamuun. Hän lähettäköön suojelusenkelin turvaksemme päivän liikenteeseen. Eilen satoi hyvin märkää lunta. Nyt pieni. 1,5 asteen pakkanen, on vanginnut lumen vääriin paikkoihin. Auraustraktori monine valoineen valmistaa tietä turvalliseksi. Puut seisovat kuuravalkoisina. Uusi päivä voi tulla riemuineen ja murheineen.

Kahtena päivänä olen saanut olla mukana Lähimmäisten joulun valmistelussa. Olen saanut ihmetellä antamisen iloa, talkoomieltä ja lähimmäisenrakkautta, joka on tullut jäädäkseen vaasalaiseen joulunodotukseen. Karin, tuo laajasydäminen sisar, on saanut kansan liikkeelle. Kaikki haluavat antaa omastaan puutteessa eläville Lähimmäisilleen. Mummin sydän iloitsee! Isä iloitsee! Monissa kodeissa iloitaan!

JouluPussi on yksi tapa auttaa. Seurakunnat ja monet järjestöt auttavat omilla tavoillaan. Uskotaan ja toivotaan, että kaikki suomalaiset saavat runsaan joulupöydän, kiitollisen mielen ja jouluilon! Rukoillaan sitä, että Joulun Herra, Jeesus Kristus, saa aterioida jokaisen suomalaisen kanssa. Jeesus tuo oikean joulun! Hänen Pyhä verensä pesee synnin ja pahat ajatukset pois sydämestä. Tilalle tulee rauha ja kiitosmieli.

Vapahtajan valoa kaikkiin sydämiin ja koteihin rakkaassa Suomessamme, toivottaa Mummi
tänä aamuna, 20.12.2014, rakkaudella!






Ei kommentteja: