tiistai 9. elokuuta 2016

"Olkoon teillä se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli."

Rakas Lähimmäiseni, muistuupa mieleeni Filippiläiskirjeen toinen luku, jonka luin muutama päivä sitten. Siinä Paavali neuvoo, kuinka Jeesus haluaisi meidän kohtaavan toinen toisemme. Ehtisitkö Sinä lukea alusta osat Kristuksen nöyryys ja Jumalan lapset maailmassa. Tulee läheinen olo! Meille opetetaan toinen toisensa kunnioittamista ja hyväksymistä. "Olkoon teillä se mieli, joka, Kristuksella Jeesuksella oli!"

Jaakko Haavio jatkaa tänään: "Samoin te nuoret, olkaa vanhemmillenne alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille han antaa armonsa." Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallaan teidät korottaisi ja "heittäkää kaikki murheennen hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava. 1 Pietari.5."

Puhalla, hyvä Jumala, meistä pois kylmä arvostelun henki. Taivuta meidät sovinnolliseen mieleen, niin että hyväksymme toisemme vaatimatta parannusta muilta kuin itseltämme. Herätä meidän sydämissämme  kiinnostus toista ihmistä ja hänen työtään kohtaan, niin ettei kaikki elämässämme pyörisi itsemme ympärillä. Ole kanssamme työssä ja levossa.yksinäisyydessä ja ihmisten joukossa, murheen niinkuin ilonkin päivinä. Anna meille iäisen kirkkauden toivo."

Tänä aamuna, 9.8.2016, rakkaudella Mummi.



Ei kommentteja: