perjantai 12. elokuuta 2016

Rakasta Lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!

Rakas Lähimmäiseni, eilinen kova tuuli on ajanut kaikki sadepilvet pois. Tänään on tyyntä. Isä on maalannut vaaleanpunaisia poutapilviä aamutaivaan täyteen. Kiitos, Isä, uudesta päivästä ja yön levosta. Hoida meitä kaikkia rakkautesi kädellä ja opeta meitä rakastamaan lähimmäisiämme. Amen.

Martti Luther avaa meille Jumalan käskyjä. Tänään on vuorossa "Älä varasta." Meidän on syytä nauttia mannaa Jumalan lapsille, ja tehdä parannus!

2. Moos. 20:15
Älä varasta. Älä luulekaan, että varkautta olisi vain se, että otat
lähimmäiseltä hänen omaansa. Jos et auta häntä nähdessäsi hänen kärsivän
hätää, nälkää ja janoa sekä olevan vaatteiden ja asunnon puutteessa,
varastat häneltä aivan kuin joku ottaisi rahoja hänen kukkarostaan tai
arkustaan. Sinä olet näet velvollinen auttamaan häntä hädässä. Eihän
omaisuutesi ole sinun omaasi. Sinut on pantu vain sen hoitajaksi ja
jakamaan siitä puutteessa oleville. Siinä pitkässä varkaiden luettelossa
ovat siis kaikki ne, joilla on omaisuutta, mutta eivät välitä
lähimmäisen hädästä.

Onpa sekin varkautta, että me jollakin tavoin aiheutamme vahinkoa
lähimmäisemme omaisuudelle, esimerkiksi harjoittamalla vilpillistä
kaupankäyntiä tai muulla tavalla. Varkaus on siis maailman yleisimpiä
paheita. Ne, jotka eivät voi ryhtyä tekoihin, varastavat ajatuksissaan,
toiset taas kun tilaisuus tulee itse teossa. Muuta emme voi kuin
saarnata sitä vastaan. Sydän joka tapauksessa on täynnä varkautta, ellei
Jumala erityisesti anna armoaan.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)


Tänä aamuna, 12.8.2016, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: