keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Sana lohduttaa

Rakas Lähimmäiseni, ystävän miehen lähtö taivaan kotiin, toi oman suruni lähelle. Tuli iso ikävä! Nousi hyviä muistoja yhteisistä ajoista. Piti kauan itkeä. Sitten pari tuntia nukuttuani, uni ei enää tullutkaan. Sinä Lähimmäiseni elät ja lohdutat minua läsnäolollasi. Sinun kanssasi saan etsiä lohdutusta Jumalan Sanasta tänä tähtikirkkaana pakkasyönä.

Lokakuun ensimmäisen päivän teksti on Ps.55:23: "Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua." Jakeen alla on monia viittauksia, lupauksia Isän huolenpidosta. Etsin ne silmiemme eteen, että turva Jumalassa tulee sydämeemme asumaan ja ikävä haihtuu:

Ps.37:5: "Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee." Ps. 121:3: "Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku."

Matt.6: 25, Jeesus itse puhuu meille vuorisaarnassa: " Sentähden minä sanon teille, älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkää ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet." ja vielä Jeesus kehottaa meitä: "Katsokaa taivaan lintuja; eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokki ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?

Luukas 12: 22-24: "Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Sentähden minä sanon teille; älkää murehtiko hemgestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päälenne pukisitte. Sillä henki on enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet. Katselkaa kaarneita; eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä heillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut."

1 Pietari.5:7: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen."

Kiitos, Rakas Jumala siitä, että Sinä pidät lapsistasi huolen, ei meiltä mitään puutu! Aamen.

Tänä aamuna, 1.10.2014, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Siunattua alkanutta Lokakuuta♥

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, Herran siuneusta rukoilen myös Sinulle, perheellesi ja kaikille lukijoilleni. Jeesus on meidän voimamme! Mummi