sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Jeesus johdattaa tiemme kulkua



Rakas Lähimmäiseni, 97-vuotias itsenäinen Suomi juhli eilen monin tavoin. Presidentti Sauli Niinistö nosti veteraanit ja lotat kunniavieraiksi linnan juhlissa. Heitä saamme muistaa rukouksin ja heitä saamme kiittää maamme itsenäisyydestä! Suuri kiitos myös Taivaalliselle Isälle, joka hädän hetkellä kuuli rukoukset ja auttoi kansaamme! Isä, rakas, katso armiaasti kansamme puoleen tänäänkin. Armahda meitä ja auta! Aamen.

Juha Vähäsarja muistuttaa meitä tänään siitä, että kaikki elämässämme on Herran sallimaa. Psalmi 71. 20: "Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä Sinä minut nostat."

Näihin sanoihin voi jokainen Kristitty yhtyä. Meidän pimeät aikamme eivät siis ole sattuman tulosta, omituisen kohtalon tiellemme heittämiä tapahtumia tai perkeleen mielivaltaa meitä kohtaan. Ei, vaan Jeesus on itse antanut vaikeille päiville ja vuosille luvan tulla. Hän on määrännyt niille keston ja on päättänyt. milloin ne tulevat loppumaan, kun niiden päivien lukumäärä on täynnä.
Kristityn elämä on totisesti Jeesuksen käsissä eikä kenenkään muun, näyttää miltä näyttää, tuntuu miltä tuntuu."

Kiitos, Taivaallinen Isämme, että silloinkin varjelit ja pidit huolta meistä, kun sallit meidän kulkea erämaataivalta kaukana Jeesuksesta. Kiitos, Jeesus, että tänään asut sydämissämme, armahdat ja vahvistat meitä jokaisena päivänämme! Aamen.

Tänä aamuna, 7.12.2014, rakkaudella mummi








2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kiitos Jeesukselle ja myös sinulle hyvistä postauksista.
Rauhallista Adventinaikaa sinulle!

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi. kiitos Sinulle uskollisesta mukanaolosta. Kiitetään Herraa! Hän on Sankarimme! Mummi