maanantai 2. maaliskuuta 2015

Jeesus, syntisten Pelastaja

Rakas Lähimmäiseni, eilen Isä antoi meille hienon kävelysään! Etsivä löysi sulaneita tienkohtia ja niin pysyimme pystyssä, vaikka navakasti tuulikin. Aurinko lämmitti jo kasvoja, kun pysähtyi suojaisaan paikkaan. Kevät on läsnä, nautitaan siitä!

Eiköhän nautita mannaa maanantaina! Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää, miksi sana ei avaudu: Meidän kaikkien on tunnettava syntimme, koska Jeesus on tullut syntisiä pelastamaan. Katuvalle syntiselle armo avautuu!

Ps. 25:14
Herran neuvo on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät. Tässä
tarkoitetaan hänen erikoista, salattua ilmestystään. Jumalan sanaa
viljellään näet kahdella tavalla. Ensiksi yleisesti ja julkisesti, onhan
jumalattomillakin sana, ja he kuulevat ja lukevat sitä. Tämä on
kuitenkin vain kuori. Heillä ei ole ydintä, toisin sanoen pääsyä
Kristuksen kärsimyksen armoon, hedelmään ja hyötyyn, vaikka heillä onkin
itse tapahtuman historia jokaiselle seinälle maalattuna. Kristuksen
kärsimyksen hyödystä kukaan heistä ei kuitenkaan tiedä, se on heille
salaisuus. Miksi? Siksi, etteivät he tahdo olla syntisiä. Kristus on
näet kärsinyt ainoastaan syntisten edestä.

He osaavat tosin paljon puhua Kristuksen kärsimyksestä, mutta eivät sitä
kuitenkaan ymmärrä. Jos heille sanotaan: Kristus on kärsinyt edestäsi,
siis sinäkin olet syntinen, he eivät suostu siihen.

Toiseksi: uskovat, hurskaat ihmiset eivät vain ulkonaisesti viljele
Jumalan sanaa, vaan he myös ymmärtävät sen. Herran salaisuus on näet
heille ilmaistu, niin kuin Kristus sanoo: Me tulemme hänen tykönsä ja
jäämme hänen tykönsä asumaan.  Hän näet aukaisee sellaisille Raamatun
salaisuudet, niin että he ymmärtävät ne.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna,2.3.2015, rakkaudella Mummi

v

Ei kommentteja: