Rakas Lähimäiseni, anteeksi, että mummi nukkui liian kauan villasukissaan! Rakas Ystävä, olipa virkistävä uni valvotun yön jälkeen! Eilen tulimme hyvin hoidetuiksi Messussa. Sinullekin suosittelen Markus Pöyryn saarnan kuuntelemista Lähetyshiippakunnan sivuilta. Tuli täysin selväksi epäselvä asia. Seurakuntayhteys toimi ja ehtoollisella Jeesus hoiti väsynyttä lastaan! Ehdotan nautittavaksi mannaa maanantaina 9.3.2015, rakkaudella Mummi:
Jes: 53:6
Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Nämä sanat
vahvistavat selvästi ja voimallisesti tämän totuuden: Kristus on
kantanut meidän syntimme. Ne vaikuttavat ja todistavat oikeaksi koko
Uuden testamentin, vieläpä ovat ainoa perustus ja pääpilari, jonka
varassa on koko evankeliumi. Mikäli tämä pysyy, kaikki muukin pysyy. Jos
näet uskomme hänen kuolleen meidän edestämme, muukin seuraa sitä: Hän
antaa meille Pyhän Hengen ja tekee näin meistä kristillisen kirkon
oikeita jäseniä. Siksi perkeleellä ei ole mistään muusta sellaista
huolta kuin tästä, saadakseen sen kumotuksi, sillä hän tietää kaiken
riippuvan siitä.
Nimenomaan tässä uskonkohdassa on kaikkien muiden uskontojen ja meidän
uskontomme välinen suuri ja iankaikkinen ero. Joka siis tämän totuuden
todella vakavasti uskoo, on turvassa ja hyvin varjeltu kaikilta
harhoilta. Pyhä Henki on totisesti hänen luonaan. Ilman Pyhää Henkeä ei
näet voida tuntea, käsittää eikä saarnata tätä oppia. Ne taas, jotka
poikkeavat tästä pääkohdasta, ovat vaarassa joutua jokaisen väärän ja
harhauttavan opin viettelemiksi, aivan kuin tuuli heiluttaisi heitä
sinne tänne.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti